Norjan junnumaajoukkuetta kohtasi onnenpotku – pääsivät testaamaan Usain Boltin futistaidot
Kuva: Getty Images
Viime vuonna kunniakkaan yleisurheilu-uransa päättänyt, yksi maailman menestyneimmistä ja tunnetuimmista urheilijoista, pikajuoksija Usain Bolt näytti eilen futisosaamistaan Norjan alle 19-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan. Bolt on useaan otteeseen väläytellyt, että hän haluaisi jatkaa urheilemista ammattifutaajana, mutta sopivaa jalkapalloseuraa ei ole vielä löytynyt.
Jamaikalaistykinkuula pelasi tiistaina 20 minuuttia norjalaisseura Strömsgodsetin paidassa maajoukkuejunnuja vastaan. Strömsgodset hävisi pelin 0-1, ja raporttien mukaan ottelun lopussa kentälle päässeelle Boltille aukesi joukkueen paras paikka tasoitusmaalin tekoon.
Bolt pelasi ottelussa numerolla 9.58, joka on hänen vuonna 2009 tekemänsä 100 metrin maailmanennätysaika.
Bolt ilmoitti vuonna 2016 unelmoivansa Manchester Unitedin paidassa pelaamisesta. Tulevana viikonloppuna hän pääsee ainakin Old Traffordille, kun hän osallistuu Soccer Aid -hyväntekeväisyysotteluun.
Päättyneen kauden aikana Bolt kävi näyttämässä taitojaan myös Borussia Dortmundin harjoituksissa.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot