Real Madrid -tähti valitsi Messin puolen: ”Maradona on valovuosien päässä”
Kuva: Getty Images
Diego Maradona vai Lionel Messi? Tuo kysymys on poltellut argentiinalaisia jo vuosien ajan.
Viisi kertaa maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi valittu Messi, 30, on varmasti monelle nuoremman sukupolven edustajalle ja eurooppalaiselle jalkapallon ystävälle se ehdoton ykkönen. Onhan Barcelonan ”Kirppu” pitänyt Euroopassa puolustajia pilkkanaan ja tehtaillut ennätyksiä jo lähes 15 vuoden ajan.
Argentiinassa asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Messi ei ole onnistunut tuomaan maalle samaa mitä Maradona: maailmanmestaruutta. Maradona johdatti Argentiinan maailmanmestaruuteen vuonna 1986 Meksikon kisoissa.
Messin ja argentiinalaisten välistä kuilua selittää myös se, että Barcelona-tähti ei ole ikinä pelannut Argentiinan ammattilaissarjoissa peliäkään, vaan hän lähti jo 13-vuotiaana Katalonian suurseuraan. Maradona osoitti kykynsä ensin Argentinos Juniorsissa ja Boca Juniorsissa ennen kuin hän lähti valloittamaan Eurooppaa.
57-vuotias Diego Armando on ollut niin peliuransa aikana kuin sen jälkeenkin jatkuvasti otsikoissa. Kansaa kiinnostaa Maradonan mielipiteet, ja Maradona laukoo niitä mielellään – välillä ilman mitään suodatinta.
Hän vertaili aiemmin tällä viikolla Real Madridin Sergio Ramosia ja Atlético Madridin Diego Godínia. Kummatkin topparit ovat tällä hetkellä maajoukkueidensa kippareita, Ramos Espanjan ja Godín Uruguayn.
Maradonan mielestä Ramos ei yllä samalle tasolle kuin hänen topparikollegansa Godín. Espanjan ja Real Madridin kapteeni osallistui keskusteluun antamalla oman mielipiteensä iänikuiseen Maradona vs Messi -keskusteluun.
– Argentiinassa tiedetään, että Maradona on valovuosien päässä Argentiinan historian parhaasta pelaajasta, joka on minun mielestäni Lionel Messi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan

- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin