Toinenkin suomalaispelaaja siirtyy Tanskan liigan sarjanousijaan – ”Hän on puuttuva palanen”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella Tanskan liigassa Randersia edustanut Joni Kauko siirtyy ensi kaudeksi liiigaan nousevaan Esbjergiin.
Aiemmin kesällä seuraan siirtyi myös Huuhkajista tuttu Markus Halsti, joka juhli viime kauden päätteeksi FC Midtjyllandin kanssa Tanskan mestaruutta.
Kauko pelasi viime kaudella 29 sarjaottelussa tehden kaksi maalia. Keskikenttäpelaaja ehti edustaa Randersia kahden kauden ajan. Sitä ennen Kauko pelasi Saksassa 2. Bundesliigaa sekä Kolmosliigaa.
– Hän tuo keskikentällemme jotain uutta, sillä hän on pelaajatyyppi, joka meiltä on puuttunut. Kauko on puuttuva palanen, sillä hän voi pelata kaikkia keskikentän kolmea eri roolia, päävalmentaja John Lammers kehui seuran nettisivuilla.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa

- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa