Perparim Hetemaj pyöri siirtohuhuissa alkukesästä, kun Chievon avainpelaaja yhdistettiin muutamiin muihinkin italialaisiin seuroihin. Huhut hälvenivät, kun 31-vuotias rustasi nimensä uuteen kahden vuoden pahviin.

SuomiFutis-sivuston toimituksella oli kunnia tavata Hetemaj Unibetin peliluolassa futisillan merkeissä kesken jalkapallon MM-kisojen. Jatkosopimus ei ollut varsinaisesti yllätys. Perpa itsekin sanoi, että Chievon paidassa hänestä tykkäävät kaikki paitsi vastustajat.

Istuimme alas ja kävimme laajalti keskikenttäpelurin uraa läpi. Ensiksi halusin kysyä, mikä selittäisi viime kauden maalivireen. Sen jälkeen matkustimme ajassa taaksepäin ja muistelimme Perpan matkaa huipulle.

Haastattelu julkaistaan kahdessa, lue toinen osa tästä.

Teit viime kaudella Serie A:ssa kolme maalia. Sitä ennen meni viisi tai kuusi kautta, ettei maaleja syntynyt yhteenlaskettuna yhtä enempää. Muuttuiko viime kaudella pelitavallisesti jotakin?

Olisin varmasti paremmalla viimeistelytaidolla tehnyt tuplamäärän maaleja. En tiedä. Pääsin paikoille. En osaa enempää sanoa siihen muuta kuin, että maalien tekeminen on siistiä.

Jos mennään ajassa taaksepäin, nousit vuonna 2005 HJK:n edustukseen. Vuotta myöhemmin siirryit jo AEK Ateenaan. Kuinka pelaaminen HJK:ssa ja Suomessa valmisti siirtoon Ateenaan ja isompiin ympyröihin?

Se ero lähtiessä Suomesta on todella suuri. Kyllä se jollain tavalla valmisti, mutta se on eri maailma. He ymmärtävät, jotka ovat sen itse kokeneet ja nähneet. Tietysti silloinkin oli jotain hyviä ominaisuuksia, että tiesin pärjääväni (Ateenassa).

Totta kai samalla siinä oppi todella paljon ja kasvoi. Sitähän se on – kasvuprosessi.

Mikä oli isoin pelillinen shokki?

Ei ehkä pelillinen shokki – kaikki tapahtuu nopeammin ja kaikki ovat parempia sekä vahvempia. Se henkinen puoli on suurempi. Joutuu asumaan yksin ja siihen liittyviä juttuja.

Kilpailu pelipaikoista on todella kovaa. Kun tulet sinne maisemiin nälkäisenä nuorena miehenä, niin ei joukkueessa varmaan ihan avosylin oteta vastaan?

Alussa se oli sitä, että piti ottaa oma paikkansa. En nyt nöyristelemään mennyt, mutta tiesin, että oma paikka piti ansaita. Ja kun oma paikka on ansaittu, sitten voi lepäillä (nauraa).

Ei varmaan ihan laakereilla voi kuitenkaan levätä?

– Ei sentään, mutta aika lähelle (nauraa).

Kaudella 2006-2007 kautesi meni pipareiksi, kun loukkaannuit pahasti B-maaottelussa Skotlantia vastaan. Kaudet tämän jälkeen olivat vaikeita varmasti?

Siinä oli paha loukkaantuminen ja oli vaikea tulla takaisin. Oli henkisesti tosi vaikea ymmärtää, miten se taklaus tapahtui siinä. Oli vaikeata, mutta sen yli päästiin ja vähäsen joutui omaa pelaamistaan muokkaamaan.

No, se on käyty läpi ja toivottavasti ei tule tuollaisia loukkaantumisia enemmän.

Tuosta pelitavan muutoksesta pitikin kysyä, kun muistan sinut HJK:sta hiukan erilaisena pelaajana. Silloin olit ehkä hyökkäyssuuntaan orientoituneempi – vauhtia löytyi ja erityisesti 1 vs 1 -tilanteissa olit vaikea pideltävä. Oliko muutoksen takana sitten se vamma vai pelitavallinen muutos isomman roolin perässä?

Tietenkin vamma oli aika paha, että se vähän hidasti. Kyllä silti luulen, että niitä kikkoja voisin edelleen tehdä. Pelaisin silloin vaan alemmalla tasolla. Se on kuitenkin se peruspelaaminen ja sen arvostus, että sillä pääsee pitkälle.

Kun mietit pelitapasi muokkaamista nykyiselle tasolle, niin kuka tässä on auttanut sinua eniten?

Aikoinaan isäni halusi, että pelaisin kahdella kosketuksella. Sitten oli se Italiaan meno. Ja muistan Kreikkaankin mennessä, että valmentaja huusi aina, että kaksi kosketusta maksimissaan. Ja välillä se huuteli, että mene toiselle kentällä ja antoi pallon, kun ei kerta pallo lähtenyt liikkeelle.

Mitä korkeammalle haluat, sitä parempi pitää olla peruspelaamisen taso. Kun ei kerta ole mikään Messi tai Ronaldo.

Jos mietitään vielä seurojasi, niin kävit myös piipahtamassa aikoinaan FC Twentessä ennen Italiaan menoa. Mitä oli tämän siirron taustalla?

Menin kakkosjengiin samantien eikä minulla ollut mahdollisuutta ykkösjengiin. Ei silloin valmentaja halunnut. Se oli ihan fine, että sain sitten siirtyä puolen vuoden päästä sitten ilmaiseksi.