Kolme ottelua ja kolme tappiota – Juha Malinen ei silti synkistellyt: ”Suunta näytettiin tässä”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen oli ylpeä joukkueensa suorituksista EM-kotikisoissa, vaikka pistesarake jäikin nollaan.
Sunnuntaina Suomi hävisi lohkon päätösottelussa Portugalillle lukemin 0-3. Loppusaldoksi jäi kolme tappiota, mutta varsinkin Norjaa ja Italiaa vastaan Suomella oli saumat jopa voittoon. Malinen korosti turnauksen merkitystä pelaajien kehittymisessä.
– Hirvittävä ylpeys tuosta joukkueen sitoutumisesta, halusta kehittyä. Tämä on kuitenkin nuorten kehittämisturnaus, vaikka tässä puhutaan ja pelataan Euroopan mestaruudesta ja maailmanmestaruusturnauspaikasta. Tämä on nuorten turnaus ja tässä kehitetään pelaajia. Uskon, että joukkue on ottanut monta, monta askelta tässä turnauksen aikana ja valmistautuessaan tähän turnaukseen, Malinen kertoi Palloliiton nettisivuilla.
Malisen mukaan Minihuuhkajat toteutti omaa pelitapaansa ja se oli valmentajan mukaan myös joukkueen vahvuus.
– Jos kaikkiin asioihin ei pystytä, niin siinä meidän pitää vaan kotona seuroissa ja liiton puolesta tehdä kovasti töitä, jotta olemme seuraavalla kerralla vielä vahvempia. Mutta uskon, että näytettiin suunta tässä. Oltiin rohkeita, oltiin ennakkoluulottomia, pistimme itsemme likoon. Uskallettiin pelata hyökkäysvoittoisesti, uskallettiin pelata syöttöpeliä ja positiivisia asioita on mielettömästi lueteltavissa, Malinen kehui.
LUE MYÖS:
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”