HJK:n suurlupauksen tähtäin ulkomailla – ”Euroopan TOP 5 -sarjoihin”
Kuva: Juha Tamminen
Eetu Vertainen on lyömässä itseään läpi HJK:n paidassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjälupaus on saanut tällä kaudella säännöllisesti vastuuta Veikkausliigassa ja maalejakin on syntynyt kaksi.
Takana ovat myös vahvat alle 19-vuotiaiden EM-kisat.
Vertainen ei ole jäämässä Suomeen lepäämään laakereilleen. Nuorukaisen tavoitteena on pelata huipulla ulkomailla.
– Tähtäin Euroopan TOP 5 -sarjoihin ja siellä pitkää, hyvää uraa tekemään. Ei minulla välttämättä ole tällä hetkellä tavoitetta milloin lähden, mutta kuitenkin tarpeeksi nuorena, että ehtii Euroopassa pelaamaan tarpeeksi pitkään, Vertainen kertoi itsevarmasti Veikkausliigan verkkosivuilla.
Vertainen on päässyt tähän pisteeseen kovalla työnteolla. Mies on aina harjoitellut intensiivisesti.
– Todella usein jään treenien jälkeen tekemään hommia ja omalla ajalla tulee myös tosi paljon tehtyä. Minulla on oma fysiikkakoutsi, jonka kanssa tapaan kerran viikossa, Vertainen mainitsi.
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”