Kansojen Liigassa Puola järkyttää Italiaa – upea tuplalerroin tarjolla vierasmenestykselle!
Kuva: Getty Images
Italia-Puola
Perjantaina 7.9 kl0 21.45
Kansojen Liiga
Kansojen Liiga on potkaistu käyntiin ja perjantaina futisfanit saavat lisää herkkua, kun Italia ja Puola kohtaavat.
Kaksi pettynyttä joukkuetta
Italia lähtee Kansojen Liigaan hakemaan menestystä pettymyksen jälkeen, kun paikkaa viime kesän MM-kisoihin ei tullut. Kesän harjoituspeleissä tulokset olivat ihan hyviä, tosin suurmaita vastaan kuten Ranska ja Argentiina joukkue kärsi tappiot. Italian pitää olla varuillaan, ettei sille käy kuten Hollannille. Kilpailu jalkapallon huipulla on erittäin kovaa, ja jos Italian kaltainen maa ei tee kaikkea niin hyvin kuin mahdollista, voi se pudota kirkaimmasta kärjestä pitkäksikin aikaa. Alustavissa spekulaatioissa Roberto Mancinin miehistö on aika kokeilupitoinen ja uutta väriä tuodaan kentälle. Tämä on ainoa oikea ratkaisu tässä vaiheessa, kun viralliset EM-karsinnat ovat vasta edessäpäin. Puolan kesä päättyi myös pettymykseen, kun MM-kisat päättyivät jo alkulohkoon. Yksi voitto kolmessa ottelussa oli suuri pettymys ja vain kaksi tehtyä maalia jättivät varmasti paljon hampaankoloon. Italiaa vastaan Puola voi lähteä paineettomasti hakemaan uutta nousua joukkueelle. Robert Lewandovski janoaa varmasti maaleja maajoukkuepaidassa ja Jakub Blaszczykowski on takuulla kehissä myös. Puola pelaa parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan ja ei tule päästämään Italiaa helpolla. Kansojen Liigan ensimmäiset pelit ovat osoittaneet että ottelut pelataan tosissaan ja ihan maanosan parhailla pelaajilla. Italia ja Puola eivät ole kohdanneet toisiaan seitsemään vuoteen, joten vanhoilla tuloksilla ei ole merkitystä. Puola on dynaamisempi ja rutinoituneempi joukkue, Italia vasta hakee askelmerkkejä tulevaisuutta ajatellen. Tästä syystä vierasmenestyksen puolesta on paljon kutkuttavampaa pelata. Tuplaa voittosi näin: 1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ. 2. Avaa ilmainen pelitili 3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin 4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: Italia-Puola X2 – kerroin 3.50 (normaalisti 2.25) Jos ottelu päättyy tasan tai Puola voittaa, voitat 20€ vedolla 70€ voiton.LUE MYÖS:
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”