Näkökulma: Tanskan pelleily nykyurheilun kauhukuva – joko juutit voisi sulkea EM-karsinnoista?
Kuva: Getty Images
Tanska on kuulunut jo useiden sukupolvien ajan kansainvälisen jalkapallon ilopillereihin. Moni nostalgikko muistelee lämmöllä sensaatiomaista vuoden 1992 euroopanmestaruutta. Laudrupin veljeksillä, Peter Schmeichelilla ja Morten Olsenilla on paikkansa monen jalkapallon ystävän sydämessä. Iloinen pelityyli on tuonut Tanskalle maineen ”Euroopan Brasiliana” ja iloa katsomoihin ovat levittäneet myös hyvätapaiset kannattajat ”ruligaanit”.
Vaikka tuoreimmat tiedot Tanskan maajoukkuefutiksen käänteistä saattavat ensikuulemalta naurattaa, on pienen pohdinnan jälkeen touhusta kuitenkin hauskuus kaukana. Oikea sana kuvaamaan Tanskan maajoukkueen tämänhetkistä tilaa on ”farssi”, ja jalkapallo onkin juuri nyt lähinnä kansakunnan häpeän aihe. Eikä upeasta MM-turnauksesta ole aikaa kuin pari kuukautta.
Tanska kohtaa keskiviikkoiltana harjoitusottelussa vieraskentällä Slovakian, ja sunnuntaina kotikentällä Aarhusissa Walesin. Wales-ottelu on myös kilpailullinen ottelu, sillä Tanska avaa silloin taipaleensa UEFA:n uudessa Nations Leaguessa.
Joukkue, jonka Tanska näihin otteluihin nimesi, on kuitenkin pelkkä huono vitsi. Tanskan A-maajoukkuepelaajat kieltäytyivät pelaamasta otteluissa sopimuskiistojen takia, ja solidaarisuussyistä kieltävän vastauksen antoivat myös Tanskan kahden ylimmän sarjatason seurojen pelaajat. Niinpä kokoon haalittiin joukkue, jonka pelaajat pelaavat Tanskan kolmanneksi korkeimmalla sarjaportaalla tai maan futsal-maajoukkueessa – kokonaan eri lajissa siis.
Kuvaavaa on, että väliaikaiseksi valmentajaksi nimetty pelaajalegenda John ”Faxe” Jensen ei tuntenut entuudelta ainuttakaan joukkueensa pelaajista.
Interim Denmark coach John Jensen tells Ekstra Bladet reporter that he did not know of any of the players in the Denmark squad before stepping on the plane towards Slovakia.
Ei naurattaisi Huuhkajien kannattajiakaan
Miettikääpä vertailun vuoksi, miltä tuntuisi Suomen Nations League -avauksessa joukkue, jonka pelaajat koottaisiin PEPO:n, Gnistanin, GBK:n, MuSa:n ja TPV:n pelaajista? Kaikella kunnioituksella kyseisten joukkueiden varmasti yritteliäitä ja innokkaita pelaajia kohtaan, mutta taitaisi Huuhkajien kannattajiltakin hymy hyytyä. Kaikkein paras ratkaisu olisi ollut perua ainakin harjoituspeli Slovakiaa vastaan, mutta ilmeisesti farssin annetaan toteutua. Totiseksi leikki muuttuu kuitenkin viimeistään sunnuntain Nations League -pelissä. Jos Tanska todella peluuttaa puulaakimiehistöä Walesia vastaan, on UEFA:n huumori taatusti koetuksella. Nations League on sen lempilapsi, ja jos jokin maa ottaa kisaa kohtaan tällaisen asenteen, voivat seuraukset olla ankarat. Tanskan jalkapalloliitto on jo nyt UEFA:n asettamassa neljän vuoden ”ehdonalaisessa”, sillä viime vuonna naisten MM-karsintapeli Ruotsia vastaan jouduttiin perumaan toisenlaisen sopimuskiistan takia. Tuolloin Tanskan naispelaajat vaativat edes hieman tasa-arvoisempia korvauksia miespelaajiin verrattuna. En yllättyisi, jos UEFA päättäisi nyt ottaa kovat otteet käyttöön ja sulkea Tanskan samantien koko Nations Leaguesta. Suuri vääryys ei olisi sekään, jos Tanska saisi vielä rajumman sanktion ja se suljettaisiin myös vuoden 2020 EM-karsinnoista. Näin radikaali ennakkotapaus antaisi selkeän signaalin siitä, ettei tällainen pelleily saa jatkua. Tanskalle se olisi kuitenkin valtava isku, sillä Tanska on yksi vuoden 2020 EM-turnauksen 12 isäntämaasta. Skandaali palauttaisi totisesti Tanskan ”kiviajalle”, kuten maan jalkapalloliiton johtoportaasta soppaa pelonsekaisesti kommentoitiin.Ei sponsorirahasta vääntäminen uutta ole
Mistä tässä kaikessa sitten on kyse? No, tietysti rahasta ja molemminpuolisesta ahneudesta. Uutta sopimusta maajoukkuepelaajien palkkioista ei ole saatu aikaiseksi, ja keskiössä on tiettävästi pelaajien kuvaoikeuksista saatavat rahat. Eihän soppa mitenkään ainutlaatuinen ole. Mainos- ja sponsoriasioissa kaikki eivät voi voittaa, ja intressit ovat usein ristiriidassa. Esimerkkejä eturistiriidoista on nähty vaikkapa suomalaisen talviurheilun terävimmällä huipulla. Jalkapallostakin tuttua on, että pelaajat solmivat yhteistyökuvioita vedonlyöntiyhtiöiden kanssa heti maajoukkuetouhujen päätyttyä. Kun jalkapalloliiton säännöt ja kiellot eivät enää sido käsiä, on lupa antaa periksi kielletyille hedelmille, jotka olivat silmien edessä varmasti aiemminkin. [readmore from=Tanska] Uhkakuva Tanskan tapaus varmasti on isommassakin mittakaavassa. Vastaavia riitoja on totuttu näkemään ei-niin-demokraattisissa valtioissa, mutta kun soppa kiehuu Tanskan kaltaisessa sivistyneessä länsimaassa, on pelko tulevaisuudesta käsinkosketeltava. Mikä maa on vuorona seuraavaksi? Voisiko vastaavaa tapahtua Argentiinassa, Italiassa, Espanjassa tai jopa Suomessa? Pudottavatko rahasotkut jatkossa huippumaita arvokisoista? En lähde osoittamaan syyttävällä sormella sen paremmin Tanskan jalkapalloliittoa kuin epäilemättä hyvin varakkaita maajoukkuepelaajiakaan. Ahneutta on varmasti molemmilla. Tilannetta ei kuitenkaan missään nimessä olisi saanut päästää näin pitkälle. Jos molemmat osapuolet eivät ole valmiita kompromissiin, olisi myönnytyksiin pystyttävä edes näistä jalomman. Vielä jo maajoukkuetauon alettuakin Tanskan supertähti Christian Eriksen ehdotti, että hommia jatkettaisiin kuukauden aikalisän verran vanhalla yhteistyösopimuksella, mutta tämäkään sovitteluyritys ei johtanut tulokseen. Surullista, mutta juuri nyt Tanska näyttäytyy jalkapallon kehitysmaana, joka pahimmassa tapauksessa kiukuttelee itsensä ulos tulevista arvokisoista.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman

