RoPS:n peli kulkee, vaikka pelaajabudjetit eivät päätä huimaa – ”Oli fiksu veto palkata Toni Koskela valmentajaksi”
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallouran viime kauden päätteeksi siviilielämän haasteisiin vaihtanut Marco Matrone pelasi kausilla 2014-2015 SJK:n riveissä. Entinen keskikenttäpelaaja on seurannut seinäjokisten tämän kauden peliesityksiä ihmeissään. Joukkue taistelee IFK Mariehamnin ja Turun Palloseuran kanssa siitä, mitkä kaksi joukkueista eivät joudu liigakarsintoihin Ykkösen kakkoseksi sijoittunutta vastaan.
– Joka ikinen piste on heille tärkeä nyt. En olisi uskonut, että noilla resursseilla ollaan tuolla päässä sarjataulukkoa.
– Homma on heillä täysin nyt korvien välistä kiinni, Matrone toteaa.
Sunnuntaina SJK matkaa Rovaniemen Palloseuran vieraaksi, joka haluaa vankistaa asemiaan sarjakakkosena.
– Ei ole varmasti helppo peli kummallekaan. Odotan siitä tosi tasaista ottelua. RoPS:lla on kuitenkin selkeämpi sapluuna pelillisesti. Välillä SJK on tyytynyt vain puolustamaan.
Matrone kehuu vuolaasti RoPS:n ulospäin antamaa kuvaa. Joukkue tekee asioita oikein, sillä moni pelaaja on viime vuosina päässyt urallaan eteenpäin sen jälkeen, kun vauhtia on haettu Napapiiriltä.
– RoPS ei ole nimekäs jengi, mutta heillä on itseluottamus kohdillaan. On hienoa, mitä he ovat nykyään. Enää joukkue ei ole täynnä sambialaisia, koska ”tänne on vaikea saada pelaajia”.
– Siellä on tehty hienoa työtä ja tällaisia seuroja Suomi nyt tarvitsee. Se oli fiksu veto palkata Toni Koskela valmentajaksi, koska hän tuntee nuoret pelaajat. Jos rahaa ei ole, niin kannattaa panostaa valmentajaan ja joukkueenjohtoon, jotka pystyvät hankkimaan niitä nuoria lahjakkaita pelaajia. Näin on tehnyt myös Ilves, kun palkkasi Jarkko Wissin nuorten maajoukkueen valmennuksesta, Matrone pohtii.
Sunnuntain ottelussakin on mukana yksi pelaaja, joka on vasta siirtynyt Rovaniemelle, koska urakehitys oli jämähtänyt paikoilleen. Hän on SJK:sta kesken kauden RoPS:aan vaihtanut Vahid Hambo.
– Hän on juuri hyvä esimerkki siitä, että asiat ovat paljon myös itseluottamuksesta kiinni. SJK:ssa peli ei sujunut, mutta heti kun hän siirtyi Rovaniemelle, niin onnistumisia on tullut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pelaajalegenda kiistää Epstein-julkaisuissa kuvatut rikokset
- Jalkapalloilijat ahdistelivat alaikäistä tyttöä seksuaalisesti – ”Voisin tappaa heidän uransa”
- Brasilian kannattajat luovat julkista painetta – Neymarille halutaan paikka kisakoneesta
- Cristiano Ronaldo pelaa tänään
- Nyt se on varmaa: Ilveksen Marius Söderbäck siirtyy ulkomaille
- BBC: Valioliigan kriisiseura valitsi uuden päävalmentajansa
- HJK hankki maalivahdin ulkomailta
- The Athletic: Tässä on Tottenhamin uusi päävalmentaja
- Ranskalaistähdelle iso diili – Bayern München kiinnitti huippupelaajan
- Virallista: Roman Eremenko jatkaa Veikkausliigassa

- HJK lähellä tanskalaispuolustajan hankintaa
- Brasilian kannattajat luovat julkista painetta – Neymarille halutaan paikka kisakoneesta