Valioliigajoukkueen kaaos Mestarien liigan avaukseen – neljä avainpelaajaa sivussa
Valioliigan vaisusti aloittanut Tottenham avaa taipaleensa Mestarien liigassa tiistaina, kun se kohtaa Inter Milanin. Joukkue joutuu San Siron, tai Stadio Giuseppe Meazzan, kuten areena sinimustien piirissä tunnetaan, hornankattilaan todella hankalasta asetelmasta.
Manageri Mauricio Pochettino ei saa jalkeille läheskään vakituista avaustaan. Avainmiehistä puuttuvat edelleen maalivahti Hugo Lloris, jolla kerrotaan olevan reisivamma, ja joka toisaalta on edelleen rattijuopumuskohunsa takia varmasti epäbalanssissa, sekä Dele Alli, jota vaivaa takareisi. Kaksikko oli sivussa jo tappiollisesta Valioliigan kotiottelusta Liverpoolia vastaan.
Lisähuolia Spursille tuottavat toppari Toby Alderweireld, ja MM-kisoissa loistanut Kieran Trippier. Näillä pelaajilla ei tiedetä olevan vammoja, mutta Pochettino sanoo heidän jäävän Lontooseen ”teknisistä syistä”.
– Syy on se, että emme voi ottaa mukaan 25 pelaajaa; vain 11 pelaa, ja seitsemän istuu penkillä, manageri sanoo.
Tottenhamin paineet ovat kasvusuunnassa; kotistadioninsa valmistumista yhä edelleen odottavalla joukkueella on Valioliigassa allaan kaksi tappiota.
Lähde: Talksport
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset