Hradeckyn huipputorjunnat laiha lohtu Leverkusenille – Eremenkolle vastuuta Eurooppa-liigassa

Eurooppa-liigassa oli torstaina neljä suomalaista tositoimissa.
Huuhkajien ykkösmaalivahti Lukas Hradecky joutui poimimaan pallon verkostaan kolme kertaa, kun hänen edustamansa saksalaisseura Bayer Leverkusen hävisi vieraissa sveitsiläiselle FC Zürichille 2-3.
Hradecky oli esillä varsinkin ensimmäisellä jaksolla, jonka aikana hän pysäytti kaksi Zürichin läpiajoa. Taukovihellyksen kynnyksellä hän joutui kuitenkin taipumaan. Kevin Rüegg tuli oikealla laidalla kertaheitolla kahdesta puolustajasta ohi ja tarjoili pallon maalin edustalle Antonio Marchesanolle. Hradecky ei ehtinyt syötön väliin, ja Marchesano sai viimeistellä tyhjiin.
Leverkusen tuli toiselle puolikkaalle uudella ilmeellä ja siirtyi kymmenessä minuutissa johtoon kahdella Karim Bellarabin osumalla. Kummatkin maalit syntyivät hyvin samanlaisista tilanteista – pallo haltuun boksin oikealla reunalla ja luja laukaus etuyläkulmaan.
Saksalaisten riemua ei kestänyt kuitenkaan kauan. Vajaan tunnin tienoilla Toni Domgjonin laukaus kimpoili Leverkusen-puolustuksesta Hradeckyn selän taakse ja 78. minuutilla Stephen Odey ratkaisi voiton Zürichille.
Leverkusenilla jäi kuitenkin varmasti jotain hampaankoloon viimeisten minuuttien tapahtumista. Kapteeni Lars Bender onnistui puskemaan pallon maaliin, mutta tasoitus hylättiin, koska hänen katsottiin rikkoneen tilanteessa Zürichin pelaajaa. Kotikatsomossa oltaisiin kaivattu vielä vähän parempaa hidastusta, mutta erotuomari oli varma päätöksestään.
Huuhkajien luottopuolustaja Jere Uronen pelasi täydet minuutit belgialaisen Genkin paidassa 4-2-vierasvoitossa turkkilaista Beşiktaşia vastaan.
Venäläisseura Spartak Moskovan Roman Eremenko otettiin tauon aikana vaihdosta kentälle vierasottelussa skotlantilaista Rangersia vastaan. Joukkueet päätyivät 0-0-pistejakoon.
Valko-Venäjän suurseura BATE Borisovin hyökkääjä Jasse Tuominen pääsi 71. minuutilla kentälle Englannin Valioliigan Chelsean vieraana. Ottelu oli kuitenkin jo ratkennut tuossa vaiheessa, sillä Chelsea johti kolmella maalilla suomalaisen astellessa viheriöllä. BATE kavensi vielä loppulukemiksi 1-3.
Maalivahdit Jesse Joronen ja Walter Viitala viettivät torstai-illan vaihtopenkillä. Jorosen tanskalaisseura FC Kööpenhamina hävisi tšekkiläiselle Slavia Prahalle kotonaan 0-1. Wiitalan edustama Ruotsin suurseura Malmö pelasi vieraissa norjalaisen Sarpsborg 08:n kanssa 1-1-tasapelin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä