FC Honka on saamassa nimekkään vahvistuksen. Ilta-Sanomien tietojen mukaan VPS:n Juha Hakola on liittymässä ensi kaudeksi espoolaisten riveihin. IS kertoo, että siirron viimeiset yksityiskohdat sovitaan ensi viikolla. 31-vuotias Hakola on viettänyt edelliset kaksi kautta Vaasassa. Keskikenttäpelaaja teki suuressa roolissa kahden vuoden aikana yhdeksän maalia. Hakola on pelannut urallaan myös KuPS:ssa. Honka jäi täpärästi ulos europeleistä sijoituttuaan sarjassa neljänneksi.

LUE MYÖS: