Ranskan uudelleen herännyt derby ei sujunut täysin ongelmitta – puolen tunnin ylimääräinen tauko
Ranskan Ligue1: ssa pelattiin eilen ensimmäinen Montpellierin ja Nimesin välinen ottelu sitten vuoden 1993. Verivihollisten kohtaaminen ei sujunut ongelmitta, kuten ennalta arvata saattoi.
Montpellier voitti ottelun 3-0, ja sen viimeisen maalin jälkeen alkoi tapahtua katsomoiden puolella. Peli keskeytettiin puolen tunnin ajaksi, jotta mellakkapoliisienkin voimin saatiin riehaantuneet kotikannattajat rauhoittumaan.
Rähinän syykin selvisi. Montpellierin ultrakannattajaryhmä Butte Paillade 91:n perinteinen banderolli oli ottelun alussa kateissa – se ilmestyi 10 minuuttia ennen ottelun loppua vieraspäätyyn. Banderollin varastaminen vastustajan kannattajilta on klassinen, ja näillä tasoilla erittäin vaarallinen provokaatio, joka siis tälläkin kertaa johti melkoisiin häiriöihin.
Vaaratilanne ottelussa koettiin jo sen ensimmäisellä puoliajalla, kun katsomorakenne petti maalia seuranneen juhlinnan seurauksena. Tietojen mukaan varsinaisilta henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.
Joukkueet kohtasivat toisensa edellisen kerran vuonna 2009, molempien pelatessa vielä maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Lähteet: The Guardian, Talksport
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé


