Saksan valmentaja Löw kritisoi ratkaisevaa rangaistuspotkutuomiota: ”Se ei ollut pilkku”
Kuva: Getty Images
Saksan miesten maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw moittii pilkkutuomiota, joka ratkaisi tiistaina Nations Leaguen ottelun Ranskaa vastaan.
Toni Kroosin maali rangaistuspotkusta vei Saksan johtoon ensimmäisellä jaksolla, mutta Antoine Griezmannin kaksi osumaa jälkimmäiselle puolikkaalla toivat tuoreelle maailmanmestarille Ranskalle 2-1-voiton ja kolme pistettä.
Griezmannin toinen maali syntyi pilkulta, mutta kyseessä oli huomattavasti kyseenalaisempi tuomio kuin Kroosin maalissa, jossa pallo vietiin täplälle käsivirheen takia.
Blaise Matuidi rynnisti pallon perään Saksan rangaistusalueelle ja Mats Hummels yritti pysäyttää hänet. Hummels yritti taklata Matuidia, muttei osunut ranskalaiseen tai palloon. Hän horjutti kuitenkin Matuidia, joka astui jalallaan Hummelsin kengän päälle ja kaatui. (Katso Viafreen video tilanteesta täältä).
Saksa-luotsi Löwin mukaan tilanteesta ei olisi pitänyt viheltää rangaistuspotkua, joka lopulta ratkaisi voiton Ranskalle.
– Se ei ollut pilkku. Mats ei osu häneen. Matuidi astuu hänen jalan päälle, kommentoi Löw ARD:lle.
– Olimme täysin samalla viivalla maailmanmestarien kanssa, mutta meidän olisi pitänyt tehdä toinen maali ensimmäisellä puolikkaalla.
– Valitettavasti emme saaneet palkintoa hyvästä pelistä. Jos olisimme olleet hieman fiksumpia, olisimme tehneet toisen maalin ja voittaneet.
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Suomi löi Espanjan!
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”