Jürgen Kloppilla meni hermo PSG:n pelaajien kaatuiluun: ”500 000 keskeytystä”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp oli turhautunut valmentaja hänen joukkueensa hävittyä keskiviikkona Paris Saint Germainille Mestarien liigassa 1-2.
Tappio PSG:lle hankaloitti Liverpoolin jatkoonpääsyä merkittävästi. Se on nyt lohkossa kolmantena päätöspäivään lähdettäessä. Napoli on ensimmäisenä yhdeksällä pisteellä, PSG toisena kahdeksalla pisteellä, Liverpool kolmantena kuudella pisteellä ja Belgradin Punainen tähti viimeisenä neljällä pisteellä.
Viimeisissä lohkopeleissä Liverpool isännöi Napolia ja Belgradin Punainen tähti PSG:tä.
Kloppia turhautti keskiviikon ottelussa erityisesti tapa, jolla PSG pelasi aikaa. Hänen mukaansa pariisilaispelaajat olivat vuorotellen nurmen pinnassa.
– On vaikeaa koota itseluottamus, kun peli alkaa tuolla tavalla. Emme ikinä päässeet sataprosenttiseen suoritukseemme, mutta täältä oli tärkeintä saada tulos, kommentoi Klopp BT Sportille.
– Pienenä esteenä olivat ne 500 000 keskeytystä toisella jaksolla, ja tuomari uskoo silti, että hän teki kaiken oikein. Olemme olleet kaksi tai kolme kertaa Englannin reiluin joukkue (Fair Play) taulukossa. Tänään näytimme teurastajilta.
– He (PSG) olivat jatkuvasti maassa. Vaikuttaa siltä, että me käytämme kyynärpäitä, ja se sai pojat negatiivisella tavalla aggressiiviseksi, mikä ei auta asiaa. Se oli tavallaan fiksua, ja tuomari antoi sen tapahtua.
Liverpool hävisi ensimmäistä kertaa kaikki Mestarien liigan kolme lohkopeliään. Klopp halusi varoa sanomisiaan aiheesta.
– Pieni ongelmani on, että minun on luotava tarina. Kaikki on aina ”Klopp sanoi, Klopp, sanoi”.
Klopp kommentoi myös pelin puhuttavia tilanteita. Hänen ryhmänsä ainoa maali syntyi Sadio Manén hankkimasta pilkusta, jonka James Milner iski sisään. Myös Marco Verrattin taklaus Joe Gomezin sääreen puhutti jo ottelun aikana paljon, sillä italialainen sai rikkeestään vain keltaisen kortin.
– Näin sen pilkun. Se oli rangaistusalueen sisällä, mutta se ei tarkoita, että se oli rike. Minulla ei ole hajuakaan, miksi se tapahtui.
– Näin sen Verrattin virheen ja… Vau. Se on vaikeaa. Me hävisimme pelin, emme olleet erityisen hyviä. Tämä oli tiukka ottelu todella tärkeässä kilpailussa. Montako keltaista korttia saimme? Viisi, kuusi, seitsemän, jotain sinnepäin? Se on hullua. Miten jonkun repimisestä voi antaa saman kortin kuin Verrattin rikkeestä?
Klopp jatkoi kritiikkiään PSG:n pelaajien kaatuilusta toisessa haastattelussa.
– Te näitte, mitä kävi. Me hävisimme, he tekivät kaksi maalia, me yhden. Siinä tilanne, sanaili Klopp Bein Sportsille.
– Mutta niin paljon keskeytyksiä tällaisessa pelissä. Kaikki tietävät, mitä he (PSG) haluavat tehdä ja erityisesti, mitä Neymar haluaa tehdä. Sitten saat 50 vapaapotkua.
– Me olemme normaali jalkapallojoukkue, mutta he kaatuivat joka tilanteessa, se oli uskomatonta. Se oli erittäin vaikeaa, eikä se tietenkään auttanut meitä.
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa