Suorastaan satumainen käsikirjoitus – suomalaiskonkari piti Allsvenskanin mestaruustaistelun hengissä
Kuva: Juha Tamminen
Daniel Sjölund on pelannut Allsvenskanissa jo vuodesta 2003 lähtien, mutta tämän kauden päätyttyä edessä on mitä todennäköisimmin muutto Suomeen ja Ahvenanmaalle. Kuluvalla kaudella minuutteja on tullut erittäin niukasti – seitsemässä sarjaottelussa yhteensä alle kaksi tuntia – mutta sunnuntaina Sjölund päästettiin ottelun lisäajalla kentälle hyvästelemään kotiyleisönsä Norrköpingin kannattajat.
Eikä ”Daja” olisi läksiäisiään voinut yhtään komeammin viettää. 35-vuotias keskikenttäpelaaja teki lisäajan neljännellä minuutilla – kaksi minuuttia kentälletulonsa jälkeen – Norrköpingille 3-2 -voittomaalin Örebrosta, ja piti siten Allsvenskanin mestaruustaistelun vielä ainakin hetken aikaa hengissä.
Kaikista pelaajista viimeistä kotipeliä pelaava Daniel Sjölund pitää Pekingin mestaruushaaveet elossa iskemällä 90+4 minuutilla 3-2 voittomaalin #ruotsifutis #huuhkajat
Jag är helt tom och gråtit som ett litet barn över ett perfekt regisserat avslut på match där Andreas Johansson och Daniel Sjölund fick bära huvudrollerna. Det är så fint, det är så värdigt.. Det är kärlek på hög nivå. #TackDaja #TackAnte @ifknorrkoping 
Vissa spelare regisserar sina slut med sig själva i huvudrollen.... vackert Daniel Sjölund!
Daniel Sjölund får gärna lira en match till, men om inte så har han HYFSAD början och slut på allsvenska karriären.
2003 - målskytt efter en minut i debuten, med första bolltouchen.
2018 - målskytt på övertid i sin (kanske) sista match, med sin isf sista bolltouch.
Kung Daja!
2003 - målskytt efter en minut i debuten, med första bolltouchen.
2018 - målskytt på övertid i sin (kanske) sista match, med sin isf sista bolltouch.
Kung Daja!
TV: Daniel Sjölund räddade nerven i guldstriden – på stopptid • Se målet här! expressen.se/sport/fotboll/…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”