Wayne Rooney viihtyy Yhdysvalloissa: ”Tulen päättämään urani siellä”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kaikkien aikojen maalintekijä Wayne Rooney ei suunnittele paluuta Englantiin.
Rooney, 33, jätti kasvattajaseuransa Evertonin kesäkuussa ja siirtyi Yhdysvaltojen Major League Soccerin DC Unitediin, jolle hän iski debyyttikaudellaan 12 maalia 21 ottelussa.
Hänen on huhuttu siirtyvän tammikuussa lainalle Englantiin, mutta Rooney ei näe syytä palata kotimaansa kentille.
– Tein päätöksen lähteä Yhdysvaltoihin. Kun teen päätöksen, niin sillä on tapana pitää. On tärkeää, että sitoudun täysillä DC:hen, sanoi Rooney FourFourTwon mukaan.
– Olen kuullut puheita lainasiirrosta, mutta en ole valmis siihen. Perheeni on asettunut sinne (Yhdysvaltoihin), lapseni käyvät siellä koulua, eikä olisi reilua muuttaa heidän kanssaan edestakaisin.
Rooney allekirjoitti kesällä DC Unitedin kanssa 3,5 vuoden sopimuksen, ja hän uskoo seuran jäävän uransa viimeiseksi.
– Tulen päättämään urani siellä.
Rooney, Englannin miesten maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijä, tulee pelaamaan viimeisen maaottelunsa torstaina, kun Englanti kohtaa Yhdysvallat ystävyysottelussa. Osa pelin tuotoista menee Rooneyn hyväntekeväisyysjärjestölle. Torstain ottelu on Rooneyn 120. maajoukkueessa, jolle hän on iskenyt 53 maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena