Bayern Münchenin valtakausi päättymässä? – ”Muutos voi viedä useamman kauden”
Bundesliigassa eletään mielenkiintoisia aikoja. Kuusi mestaruutta putkeen voittanut Bayern München ei enää dominoi Saksan pelikenttiä.
– Bundesliigassa on totuttu Bayernin dominointiin ja mestaruus on ratkennut melkein jo talvitauolla. Bayernin kompurointi tekee sarjasta mielenkiintoisemman, toteaa Veikkausliigassa 111 maalia viimeistellyt Juho Mäkelä SuomiFutis-sivustolle.
Keskiviikkona kolmantena Bundesliigassa oleva Bayern München saa vastaansa pykälää alempana sarjassa olevan RB Leipzigin.
– Kaikkihan odottaa, että milloin Bayern alkaa taas dominoida liigaa, mutta Leipzig on kova porukka myös. Tämä on sellainen peli, jossa Bayernin ongelmat voivat jatkua, Mäkelä ennakoi.
Tahmean alkukauden takia müncheniläiset ovat jääneet jo yhdeksän pisteen päähän Dortmundista.
– Siellä on ongelmia ilmiselvästi, mutta vaikea sanoa mistä ongelmat johtuvat. (Franck) Ribéry ja (Arjen) Robben ovat huhujen mukaan lähdössä pois ja vanha runko kaipaa uudistamista.
– Uudistuminen ei ole koskaan helppoa, kuten Real Madridissa on nähty. Ei ole ollut helppoa paikata (Cristiano) Ronaldon jättämää aukkoa. Hän oli niin pitkään niin tärkeä pelaaja. Muutos ei ole koskaan helppoa tai varmaa, että se onnistuu. Se voi joskus viedä useamman kauden, Mäkelä toteaa.
Bayern München – RB Leipzig keskiviikkona klo 21.30. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa