Palloliitto ei anna Kuopion Palloseuran pelata Suomen cupin otteluja Kuopio-hallin huonokuntoisella ja pelaajille vaarallisella tekonurmella, kertoo Savon Sanomat.

KuPS joutuu täten pelaamaan kaikki Suomen cupin ottelunsa vieraskentällä ainakin siihen saakka, kunnes se mahdollisesti pääsee kevään jatkopeleihin Savon Sanomat Areenalle.

Kuopio-hallin kehnot olosuhteet ovat vaivanneet KuPSia pidempäänkin. Kaupunki lupasi alueen seuroille keväällä, että jo pahasti kulunut Kuopio-hallin tekonurmi uusitaan täksi talveksi. Kaupungin tilakeskus aloitti kuitenkin tekonurmen kilpailutuksen vasta elokuussa. Uusi pinta saadaan Kuopio-halliin vasta maalis-huhtikuussa, kun KuPS harjoittelee jo ulkona.

Töppäyksen seuraukset eivät kosketa ainoastaan KuPS:n Veikkausliiga-joukkuetta. Vanha tekonurmi oli tarkoitus siirtää Suomen viimeiseen hiekkapohjaiseen kuplahalliin Keskuskentälle junioreiden iloksi.

Tilakeskuksen toimitilajohtaja Hannu Väänänen myönsi Savon Sanomille jo marraskuussa, että virhe tapahtui kaupungin päässä ja että kilpailutus olisi pitänyt aloittaa jo keväällä.

KuPS:n Veikkausliiga-joukkueen päävalmentaja Jani Honkavaara kertoi samassa artikkelissa, että hänen joukkueensa pitää koko joulukuun lomaa yhteisharjoituksista Kuopio-hallin olosuhteiden takia. Honkavaara sanoi myös, että Kuopio-hallissa ei pysty harjoittelemaan ”täysillä tehoilla”. Hänen mukaansa pelaajien on pitänyt harjoitella hallissa tennareissa, koska jalkapallokengillä siellä ei voi treenata.

Viime talvena KuPS:n ulkomaalaisvahvistukset Tabi Manga ja Reuben Gabriel loukkaantuivat Kuopio-hallin kovalla alustalla.

Päätöksen Kuopio-hallin käyttökiellosta teki Palloliiton kilpailupäällikkö Peter Lundström saatuaan raportin Kuopio-hallin kunnosta olosuhdepäälliköltä Tero Auviselta.

– Osa tekonurmialustasta on lähes käyttämätöntä ja osa täysin kulunutta. Kentässä on erilaisia pinnoitteita, jotka aiheuttavat vaaraa pelaajille.

– Olen saanut palautetta erotuomareilta kentän vaarallisuudesta. Esitän näkemäni perusteella, ettei Kuopio-hallissa saa pelata Suomen cupin otteluita ennen kuin pelialusta on uusittu, Auvinen raportoi Lundströmille.

Auviselta saamansa raportin ja Kuopio-hallin alustan kuvien perusteella Lundström asetti Kuopio-hallin pelikieltoon ainakin miesten ja naisten Suomen cupin otteluissa.

KuPS:n piti pelata Suomen cupissa Kuopio-hallissa Ilvestä ja Vaasan Palloseuraa vastaan. Seura sopi jo aiemmin, että sen kotiottelu Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan pelataan Seinäjoella. Ottelu Ilvestä vastaan on sovittu pelattavaksi Tampereella. Lohkon muut joukkueet ovat Kokkolan Palloveikot ja Rovaniemen Palloseura.

KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen harmitteli tilannetta Savon Sanomille. KuPS on vetänyt Kuopio-hallin kotipeleihinsä noin tuhat katsojaa, ja taloudellisia tappioita kertyy huomattava summa.

– Vaikea sitä on arvioida. Menetämme yleisötuloja, sponsorituloja, meille tulee aika paljon matkakustannuksia ”kotipeleistä” ja lisäksi joudumme vieraspaikkakuntalaisina maksamaan varmasti suurempaa vuokraa otteluista esimerkiksi Tampereella.

KuPS:n Veikkausliiga-joukkueen kapteeni Petteri Pennanen harmitteli olosuhdetilannetta sosiaalisessa mediassa. Pennanen reagoi Savon Sanomien artikkeliin Twitterissä.

Petteri Pennanen

@petepennanen
Kaikenlaista hyvää pöhinää on Kuopion jalkapallossa stadion hankkeineen yms, mutta talvi olosuhteet on suoraan sanottuna aivan paskat. Täällä vedetään betonin päällä olevalla matolla futsal tossut jalassa puolikkaalla kentällä reenejä.
savonsanomat.fi/urheilu/jalkap…

Petteri Pennanen

@petepennanen
Ja tuo on todella loistava päätös Palloliitolta, että kukaan ei joudu kaikenlisäksi tosissaan pelaamaan tuolla alustalla Kuopio-hallissa. Mielenkiinnosta tekis mieli tietää, missä kaupungissa ylimmillä sarjatasoilla ylipäätään on surkeampi tilanne?

Petteri Pennanen

@petepennanen
Ja edustusjoukkueet täällä ei ole ne ainoat kärsijät vaan kaikista suurimmat on juniorit.

KuPS:n olosuhteiden tulevaisuus ei näytä kuitenkaan täysin harmaalta. Viime viikolla Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion sekä toimintasuunnitelman vuosiksi 2019-2022. Talousarvio pitää sisällään Kuopion Keskuskentän stadionhankkeen suunnittelurahan.

Kuopioon suunnitellaan uutta stadionia, jonka katsomokapasiteetiksi tulisi 8 000 katsojaa. Toteutuessaan stadionista voisi tulla puitteiltaan ja olosuhteiltaan yksi Suomen kärkistadioneista, jolla voitaisiin pelata myös maaotteluita.