Ykkösen vuoden pelaaja jatkaa AC Oulussa

Ykkösen maalikuninkuuden 17 osumalla voittanut meksikolainen hyökkääjä Jesús Alberto Alvarado Morín on tehnyt AC Oulun kanssa ensi kauden kattavan jatkosopimuksen.
Morín, 30, liittyi alunperin AC Oulun joukkueeseen heinäkuussa 2017. Hän antoi heti vahvoja näyttöjä maalintekotaidoistaan, sillä loppukauden 15 Ykkösen ottelussa syntyi 8 osumaa.
Päättyneellä kaudella 2018 maaliverkot pöllysivät entistä kovempaan tahtiin. Meksikolaiskärki voitti Ykkösen maalinpörssin 17 osumalla.
Morínin huippukauden johdosta AC Oulun kannattajat valitsivat hyökkääjän vuoden pelaajaksi. Lisää tunnustusta tuli Palloliiton Captain’s Ball -gaalassa, jossa hänet palkittiin sekä Ykkösen vuoden hyökkääjänä että koko sarjan parhaana pelaajana. Palkintojen arvoa korostaa se, että ne perustuivat Pelaajayhdistyksen äänestykseen eli valinnat suorittivat Ykkösen pelaajat itse.
– Sarjan paras pelaaja ja maalikuningas jatkaa meillä, joten luonnollisesti erittäin tyytyväisiä ollaan seurassa ja uskomme että aika moni muukin kaupungissa. Vahva target-hyökkääjä, joka osui viime kaudella 17 kertaa maalipuiden väliin, vaikka oli varsinkin loppukaudesta todella tarkkaan merkitty mies. Paitsi hyökkäyspelissä, hän pystyy auttamaan joukkuetta todella paljon esimerkiksi puolustuspään erikoistilanteissa. Hän on iso palanen joukkuetta ja hienoista otteista huolimatta pystyy yhä kehittymään ja parantamaan, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kommentoi seuran tiedotteessa.
Morín palaa Ouluun tammikuun alussa. Hän odottaa innolla tulevaa kautta.
– Terveiset Meksikosta kaikille kannattajille ja yhteistyökumppaneille. Olen todella iloinen jatkosopimuksesta. Arvostan seuraa ja joukkuetta ja haluan olla mukana nousemassa Veikkausliigaan, mutta siihen tarvitaan meitä kaikkia. Toivottavasti juuri sinä olet mukana tukemassa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa