Esimerkkiä nuorille – läpimurtokauden pelannut Onni Valakari treenaa viikon B-junnuissa
Kuva: Juha Tamminen
19-vuotias Onni Valakari siirtyi kesällä norjalaiseen Tromsøøn ja nuorukaisen tähti lähti nopeasti väkevään nousuun. Valakari pelasi isänsä Simon valmennuksessa syyskauden aikana 13 peräkkäisessä ottelussa, joista kauden kahdeksassa viimeisessä pelissä keskikenttäpelaaja hän tahkosi täyden 90-minuuttisen. Kiitokseksi luottamuksesta Onni Valakari teki Tromsølle kaksi maalia.
SJK:ssa ja TPS:ssa aiemmin pelannut Valakari koki, että nyt on aika maksaa takaisin nuoruusvuosien opeista. Motherwellissa, Skotlannissa syntynyt pelaaja harjoittelee nimittäin tämän viikon kasvattajaseuransa Käpylän Pallon B-juniorien mukana. Tiistaisten treenien jälkeen Valakari kertoi juniorille kokemuksiaan ammattilaisjalkapalloilijan arjesta.
Onni Valakari harjoittelee tämän viikon kasvattiseuransa KäPa B-junnujen kanssa ja tänään treenien jälkeen kertoi kundeille mitä valintoja on tehnyt päästäkseen ammattilaiseksi ja millaista on ammattilaisen arki. Fiksu nuori mies joka menee vielä urallaan pitkälle! @OnniValakari
LUE MYÖS:
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
