Brassitähti Neymar on saanut paistatella maailman kalleimpana pelaajana jo pian puolitoista vuotta. Paris Saint-Germain maksoi brasilialaisesta kesällä 2017 Barcelonalle huikeat 222 miljoonaa euroa – eli yli tuplasti enemmän kuin Paul Pogban nimissä olleen vanhan ME-hinnan 105 miljoonaa euroa.

Mikäli se Tottenhamin omistaja Daniel Levystä olisi kiinni, jäisi Neymarin maailmanennätys mieluusti ensi kesänä historiaan. Lukuisten medialähteiden mukaan Real Madrid on vakavasti kiinnostunut Spurs-tähti Christian Eriksenistä, mutta hintanäkemykset ovat vielä valovuosien päässä toisistaan.

Espanjalainen AS kertoo, että Levy on lätkäissyt pari kuukautta sitten tanskalaiselle pelintekijälle massiivisen, peräti 250 miljoonan euron hintalapun. Kuten hyvin tiedetään, hullu ei ole kuitenkaan se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Real ei tule Eriksenistä moista summaa pulittamaan. Onhan erikoistilannespesialistilla kesällä ikää jo 27 vuotta, ja sopimus katkolla kauden 2019-2020 päätteeksi.

Juuri sopimuskauden viimeisen vuoden lähestyminen antaakin valttikortteja myös Real Madridin nokkamiesten käsiin. Tottenham ei luultavasti halua riskeerata Eriksenin menettämistä ilman siirtokorvausta, joten Levyn on pikkupakko osoittaa neuvottelupöydässä myös kompromissivalmiutta. Ellei sitten Eriksenin nimeä saada jatkosopimuspaperiin.

Independentin mukaan Real Madridilla ja Tottenhamilla on jo avoin keskusteluyhteys Eriksenin mahdollista kesäsiirtoa ajatellen. Brittilehti uskoo, että Madrid voisi saada Eriksenin noin 111 miljoonalla eurolla. Madridissa vannotaankin nyt kärsivällisen neuvottelustrategian nimiin.

Tottenham ja Real Madrid ovat tehneet kauppoja aikaisemminkin. Real Madridin pelaajista Spurs-historiaa on muun muassa Luka Modricilla ja Gareth Balella, josta 101 miljoonan Real Madrid -siirto teki ME-miehen vuonna 2013.