Veikkausliigahistorian pisimmän kauden suurin ilonaihe Midnight Special – ”Mahtava idea”
Veikkausliiga-kauden 2019 otteluohjelma on julkaistu. Ohjelmaan voi tutustua tarkemmin Veikkausliigan kotisivuilla.
Sarjajärjestelmämuutoksen merkittävimpänä tekijänä oli otteluruuhkan vähentäminen pelimääriä vähentämällä. Joukkueille tulee tällä kaudella otteluita 27-30 aiemman 33 pelin sijaan.
Otteluohjelmassa tämä näkyy siten, että maanantain ja torstain välillä pelataan vain n. 28 prosenttia otteluista. Etenkin keskiviikon ja torstain ottelut ovat alkavalla kaudella todella vähissä, sillä niitä on runkosarjan ohjelmassa vain yhdeksän. Lauantaisin ja sunnuntaisin pelataan puolestaan n. 57 prosenttia otteluista.
Eniten kotiotteluita lauantaille saivat KPV (7) ja Honka (6), jotka pelaavat yli puolet kotipeleistään lauantaisin – KPV tosin osan niistä evakossa. Lahdessa puolestaan ei pelata lauantaisin kotipelejä lainkaan, vaan sunnuntai (6) on paljon suositumpi pelipäivä. Sitäkin enemmän sunnuntaisin pelataan Maarianhaminassa, jonka 11 kotipelistä peräti kahdeksan on sunnuntaina. Turussa suositaan sen sijaan perjantaita neljän kotipelin edestä.
Oskari Karppiselle kiitokset tilastonikkaroinnista.
Veikkausliiga-joukkueiden kotiottelut pelipäivittäin runkosarjassa kaudella 2019. #Veikkausliiga
ma 15 ottelua (11,4 %)
ti 13 (9,8 %)
ke 5 (3,8 %)
to 4 (3,0 %)
pe 20 (15,2 %)
la 38 (28,8 %)
su 37 (28,0 %)
#Veikkausliiga
Veikkausliiga-joukkueiden vierasottelut pelipäivittäin runkosarjassa kaudella 2019. #Veikkausliiga
Veikkausliigan runkosarjan päätöskierros pelataan kahtena päivänä. En nyt äkkiä keksi mitään järkevää syytä tälle. #Veikkausliiga
"Kausi alkaa 3. huhtikuuta - Kesän huipentaa historian ensimmäinen keskiyön ottelu"
Kesäkuun lopulla kajahtaa! Historian ensimmäinen Midnight Classic kääntää jalkapalloilevan kansan katseet Napapiirille. Tulossa todellinen Rumble in the Arctic Jungle
rops.fi/uutiset/item/8…
Kesäkuun lopulla kajahtaa! Historian ensimmäinen Midnight Classic kääntää jalkapalloilevan kansan katseet Napapiirille. Tulossa todellinen Rumble in the Arctic Jungle
rops.fi/uutiset/item/8…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti