Kiinnostava toppari KuPS:n testiin – kokeneen senegalilaisen tulo voi viivästyä yli kauden alun
Kerroimme torstaina, että KuPS:lla on ilmennyt odottamattomia vaikeuksia kokeneen senegalilaistoppari Babacar Diallon saamiseksi Suomeen. KuPS tiedotti 29-vuotiaan Diallon sopimuksesta jo 21.1., mutta viisumiongelmien takia hän ei ole päässyt matkustamaan Kuopioon.
Kuopiossa ei tällaista ongelmaa osattu odottaa, sillä Diallo on pelannut Veikkausliigassa aiemminkin. Hän edusti Interiä kausilla 2011-2013 ja KuPS:ia vuosina 2015-2016. Selitys vaikeuksille löytyy suurlähetystöjen hankalasta tavoitettavuudesta.
Diallon ensimmäinen viisumihakemus hylättiin, eikä uutta hakemusta ole päästy vielä tekemään.
– Suomen suurlähetystö sulki Senegalissa ovensa lokakuussa ja seuraavan kerran aikoja pääsee varaamaan tämän kuun lopulla, KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kertoi Savon Sanomille.
– Yritimme hakea viisumia Ranskan suurlähetystön kautta, mutta sieltä tuli hylky. Perusteena oli, että ei ole varmuutta, aikooko Diallo palata pois Euroopan unionin alueelta. Aika yllättävä päätös, koska Diallo on pelannut vuosia Suomessa ja muualla Euroopassa.
– En tiedä kuinka pitkäksi Diallon asia venyy, koska kuun lopulla avattavassa Suomen suurlähetystössä käsittelyjä hoitaa vain yksi ihminen, joka palvelee samanlaisissa asioissa yli 20 maata, Heiskanen harmittelee.
[readmore from=Diallo-Babacar]
Savon Sanomien mukaan KuPS on jo varautunut siihen, että Diallo ei välttämättä pääse Suomeen ajoissa tulevaa kautta ajatellen.
Osin Diallon viisumiongelmistakin johtuen KuPS on saanut Turkin harjoitusleirille testiin toisen topparin. Näytillä on kroatialainen Vinko Soldo, joka myös pelaa ensi tiistain harjoitusottelussa norjalaista Nest Sotraa vastaan.
Perjantaina 21 vuotta täyttävä Soldo on pelannut kaikkiaan 30 ottelua Kroatian pääsarjassa. Dinamo Zagrebin kasvatti on pelannut läpi kaikki Kroatian ikäkausimaajoukkueet ja toiminut myös kapteenina.
Lähteet: Veikkausliigan ja KuPS:n kotisivut
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen