Argentiinan maajoukkuelegenda haluaa eroon sopimuksestaan Kiinassa – kotimaassa odottaa houkutteleva tarjous
Viime vuoden MM-kisojen jälkeen maajoukkueuransa Argentiinan paidassa päättänyt Javier Mascherano haluaa purkaa sopimuksensa kiinalaisen Hebei Fortunen kanssa, kertoo Diario Sport.
Argentiinan pääsarjassa pelaavan Estudiantesin päävalmentaja Gabriel Milito haluaisi 34-vuotiaan Mascheranon ensi kesänä riveihinsä, mutta puolustuksen monitoimimiehen ja Hebei Fortunen sopimus umpeutuu vasta vuoden lopussa, kun Kiinan sarjakausi päättyy.
Mascherano siirtyi Hebei Fortuneen tammikuussa 2018 Barcelonasta, jota hän edusti kahdeksan vuotta voittaen seurassa mm. viisi Espanjan La Ligan mestaruutta sekä kahdesti Mestarien liigan. Aiemmin urallaan hän on edustanut myös Liverpoolia, West Hamia, Corinthiansia ja River Platea.
Ennätykselliset 147 ottelua Argentiinan A-maajoukkueessa pelannut Mascherano on aina painottanut, että hän haluaa lopettaa peliuransa kotimaassaan ja ryhtyä sen jälkeen valmentajaksi.
Siirto Estudiantesiin tarjoaisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Milito haluaa valmentajalisenssin hankkineesta Mascheranosta sekä pelaajan että apuvalmentajan joukkueeseensa.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä