Kaksi hollantilaissuuruutta valmentamaan arabimaajoukkueita – euroopanmestari avasi 5-0 -voitolla
Kuva: Getty Images
”Menestystä Euroopassa riittämiin, nyt uusien haasteiden ja leveän leivän pariin Arabian niemimaalle”. Näin ovat ilmeisesti ajatelleet hollantilaissuuruudet Erwin Koeman ja Bert van Marwijk, jotka päätyivät valmentamaan arabialaisia maajoukkueita.
57-vuotias Erwin Koeman, jonka pelaajauran paras saavutus on vuoden 1988 euroopanmestaruus, on Omanin maajoukkueen uusi päävalmentaja. Koemanin valmentama Oman pelasi ensimmäisen ottelunsa keskiviikkona Malesiassa Air Marine Cupissa, kun se kukisti Afganistanin maalein 5-0.
Koeman seuraa tehtävässään maanmiestään Pim Verbeekiä, joka jäi valmennustöistä eläkkeelle johdatettuaan Omanin maan historian ensimmäistä kertaa Aasian mestaruusturnauksen pudotuspelivaiheeseen. Koeman kertoi lehdistötilaisuudessa tiistaina viettäneensä joukkueen kanssa vasta viikon.
– Olen ollut joukkueen kanssa vasta viisi päivää. Minulle on tärkeää tutustua tässä turnauksessa pelaajiin ja valmennusryhmääni. Totta puhuen en tunne pelaajia kovin hyvin. Olen nähnyt vain neljä videotallennetta heidän peleistään, Koeman totesi Goalin mukaan.
Valmentajauransa Erwin Koeman aloitti vuonna 2004. Hän on toiminut päävalmentajana muun muassa Feyenoordissa, RKC Waalwijkissa ja Unkarin maajoukkueessa, mutta parhaiten hänet muistettaneen pikkuveljensä Ronald Koemanin apulaisvalmentajana Southamptonista ja Evertonista.
Viimeksi Erwin Koeman valmensi väliaikaispestillä turkkilaista Fenerbahcea, nousten tehtävään päävalmentaja Philip Cocun saatua kenkää. Pikkuveli Ronald – Barcelonan pelaajalegenda – valmentaa tätä nykyä Hollannin maajoukkuetta.
66-vuotiaan Bert van Marwijkin uusi pesti on puolestaan Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. Tehtävä jäi vapaaksi, kun Arabiemiraatit hävisivät Aasian mestaruusturnauksen välierissä Qatarille maalein 0-4 italialaisen Alberto Zaccheronin johdolla.
Van Marwijkilla on kokemusta kaksista eri MM-kisoista. Hän valmensi kotimaansa Hollannin MM-finaaliin vuonna 2010, ja toimi viime kesän MM-turnauksessa Australian käskyttäjänä. Vuosina 2015-2017 Van Marwijk valmensi Saudi-Arabian maajoukkuetta. Lisäksi Van Marwijk on valmentanut muun muassa Borussia Dortmundia ja Feyenoordia.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan