FC Honka -ennakko 2019: Ikuinen kakkonen on valmis mestaruustaistoon – materiaali jopa sarjan paras?

© Kuva: Juha Tamminen

Viime kausi

Kausi 2018 oli Hongalta lähes täysosuma. Täysosumaksi sen voi todeta sikäli, että neljäs sija oli sarjanousijalta suurenmoinen suoritus – paras nousijan sijoitus neljään vuoteen. Hongan tiedettiin tehneen isoja satsauksia, mutta silti suoritus oli paljon parempi kuin moni osasi odottaa. Muun muassa SuomiFutis veikkasi Honkaa ennen kautta sijalle kahdeksan.

Keskitytäänpä sitten sanaan ”lähes”, sillä jättimenestyksen kariutuminen kalkkiviivoilla kirvelee Hongan kannattajien haavoissa epäilemättä edelleen. Pronssimitalit ja europaikka jäivät Hongalta nimittäin kivuliaan lähelle, vain kahden tehdyn maalin päähän. Honka saalisti kauden aikana yhtä paljon pisteitä kuin pronssit pokannut KuPS, mutta kuopiolaisten maaliero oli maalin verran parempi, ja tehtyjä maaleja oli myös enemmän.

Keskinäisistä otteluista Honka vei vertailun KuPS:ia vastaan pistein 5-2, joten jos järjestys ratkaistaisiin Suomessakin Espanjan La Ligan malliin, olisi Honka nyt valmistautumassa eurokentille. Erityisen kivuliaan Hongan pronssien käsistä lipeämisestä tekee kuitenkin se, että KuPS:n kolmospaikka ratkesi Maarianhaminassa kyseenalaiseen maaliin, joka olisi tiettävästi UEFA:n nykyisen sääntötulkintojen mukaan pitänyt hylätä. Aiheesta voi lukea lisää täältä.

Honka hävisi kauden aikana toiseksi vähiten otteluita, teki kolmanneksi eniten maaleja ja päästi niitä kolmanneksi vähiten. Silti tuloksena oli ”vain” neljäs sija sarjataulukossa. Espoolaiset ansaitsevat kaudestaan kuitenkin ison hatunnoston, mutta varmasti europaikan tuoma 240 000 euron minimipotti olisi lämmittänyt sydämiä huomattavasti enemmän.

Hongan startti kauteen oli melko vaikea, sillä ensimmäistä voittoa saatiin odotella viidennelle kierrokselle saakka. Ensimmäiset kymmenen peliä toivat kaksi voittoa, kaksi tappiota ja peräti kuusi tasapeliä, ja tässä vaiheessa Honka näytti vielä taistelevan lähinnä putoamista vastaan.

Ei liene sattumaa, että Honka heräsi henkiin samoihin aikoihin, kuin täsmähankinta Macoumba Kandji alkoi olla avauskokoonpanokunnossa. Alex Nimely osoittautui totaaliflopiksi – kuten viime kauden alla ennustimmekin –  mutta kun Kandji pääsi vauhtiin, alkoi niin maaleja kuin voittojakin sadella. Kandji teki 26 ottelussa 16 maalia, ja ylsi kuta kuinkin samaan tehdyt maalit per peli -tahtiin kuin maalikuninkaaksi kruunattu ja Veikkausliigan vuoden pelaajaksi valittu HJK:n Klauss.

Arvostettu Macoumba Kandji ei pettänyt odotuksia. Kuva: Juha Tamminen.

Kesäkuun alusta lähtien Hongan sijoitus sarjassa alkoi nousta kohisten ja kansa löysi tiensä Tapiolaan. Ensimmäisten 10 pelin kurjuuden jälkeen Honka hävisi enää kolme ottelua ja jäi ainoastaan kolme kertaa ilman tehtyä maalia. Kliimaksi odotti kauden loppusuoralla, kun Honka saalisti viimeisestä seitsemästä pelistään 17 pistettä 21 mahdollisesta. Silti mitalisija jäi kiusallisen lähelle kutittelemaan – kehnosta kauden startista, ja ykköskärjen myöhäisestä palkkaamisesta johtuen.

Kukistamatta Hongalla jäi veikkausliigaseuroista sarjakauden aikana ainoastaan isoveli HJK, jolta se nipisti sentään 0-0 -tasapelipisteen syyskuussa. Tuo ottelu muistetaan kuitenkin valitettavasti parhaiten kannattajien yhteenotosta Tapiolan viheriöllä, järjestyksenpidon petettyä.

Hongan ainoa suuri onnistuja Macoumba Kandji ei suinkaan ollut. Espanjalaiset Javi Hervás ja Borjas Martín pelasivat erinomaisen kauden, kymmenen maalisyöttöä antanut Lucas Kaufmann voitti sarjan syöttötilaston ja peräpään pitävyydestä huolehtivat läpimurtokauden pelanneet Jonas Levänen, Robert Ivanov ja Konsta Rasimus.

Valmennus

Honka on hyvissä käsissä. Veikkausliigan vuoden valmentajaksi valittiin, ja suurimman huomion sai RoPS:n debyyttivalmentaja Toni Koskela, sarjan nuorin luotsi. Pienemmälle huomiolle jäi, että myös 42-vuotias Vesa Vasara valmensi Veikkausliigassa päävalmentajana vasta ensimmäistä kauttaan. Ja loistavasti valmensikin.

Malmin Palloseuran kasvatti muistetaan pelaajauraltaan parhaiten HJK:sta, ja elokuussa 1998 Metzin verkkoon puskemastaan maalista. Vasaran vierasmaali toi HJK:lle edun otteluparissa ja saatteli Klubin ensimmäisenä, ja edelleen ainoana suomalaisjoukkueena Mestarien liigan lohkovaiheeseen.

Vasaran kanssa kentällä taisteli melkoinen Suomi-futiksen ”Hall of fame”, sillä HJK:n paitaa kentällä kantoivat pelissä myös Klubin nykyinen valmentaja Mika Lehkosuo, toimitusjohtaja Aki Riihilahti, Ilveksen luotsi Jarkko Wiss, TV-asiantuntijana nykyään loistava Mika Kottila, legendaarinen Shefki Kuqi, Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen sekä Huuhkajien luotsi Markku Kanerva.

Tuosta taistelusta on kuitenkin aikaa jo yli 20 vuotta, ja nyt Vasara taistelee gloriasta Veikkausliigassa – muun muassa Lehkosuota ja Wissiä vastaan. Lehkosuon metkut Vasara tunteekin epäilemättä hyvin, sillä hän toimi ”Banan” apuvalmentajana Hongassa ja HJK:ssa peräti kuuden kauden ajan ennen kuin otti Hongassa ykkösluotsin paikan vastaan.

Tarinan seuraavan luvun nimi onkin ”kuinka oppipoika selättää mestarin”. Viime kauteen Honka sai lähteä vielä suhteellisen paineettomassa tilassa, ja pelitapa sai jalostua kauden edetessä kansan ja median ihmetellessä HJK:ta ja ihastellessa RoPS:ia. Vasta loppusyksystä alettiin todella havahtua Hongan suurenmoiseen kauteen, joka ei todellakaan ollut sattumaa.

Vesa Vasara, valmentajamaailman nouseva tähti. Kuva: Juha Tamminen.

Vasaran valmentama Honka oli viime kaudella ilo silmälle. Joukkueen pelitapa tuntui löytyvän jokaiselta selkäytimestä, itseluottamus oli tapissaan ja pelaajien oli sallittua ottaa riskejä. Rohkeus paistoi kauas, variaatioita murtautua maalipaikkoihin löytyi useita ja pallo liikkui nopeasti mieheltä toiselle. Eikä peli ollut pelkästään kaunista, vaan se toi myös tulosta – kuten sarjataulukosta näkyi.

Hongassa Vasaran työn jälkeä arvostetaan siinä määrin, että päävalmentajalle annettiin maaliskuussa työrauha kaudet 2019-2021 kattavan kolmivuotisen työsopimuksen myötä. Kenties tuona aikana Vasara puskee Hongankin Mestarien liigaan – ainakin karsintavaiheeseen saakka.

Arvio

Sija: 2

Honka oli viime kauden päätöskolmanneksella sarjan kolmanneksi paras joukkue, vain viisi pistettä HJK:ta vähemmän keränneenä. Suomen Cupin lohkovaiheessa se taipui kauden avauspelissään FC Lahdelle, mutta haki sitten vierasotteluista HJK:n ja Interin päänahat.

Näistä lähtökohdista Hongan tavoite ei voi olla mikään muu kuin paikka kolmen parhaan joukossa, eikä rimaa ole syytä suotta liian matalallekaan asetella. Tämä joukkue voi haastaa HJK:n tosissaan taisteluun mestaruudesta.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että ennakkomme sijoitusjärjestys perustuu viisihenkisen raatimme yksilöllisten arvioiden sijoituskeskiarvoihin. Tässä ennakoinnissa HJK ja Honka päätyivät tasapeliin, mutta HJK nousi suurimmaksi mestarisuosikiksi vain ja ainoastaan useampien ykkössijojensa (3-2) ansiosta. Niin vahvasti toimituksemme uskoo Hongan mestaruusmahdollisuuksiin.

Jos jäi viime kaudella pronssisija kiusallisen lähelle, ei tällä kaudella ole haluttu jättää mitään sattuman varaan. Honka menetti viime kauden avainpelaajistaan vain ja ainoastaan Iraniin lähteneen Macoumba Kandjin, ja sisään on tullut puhdasta laatua. Kandjin saappaisiin istutetaan meksikolais-yhdysvaltalaista Luis Silvaa. 30-vuotiaalla on kuuden vuoden kokemus MLS-sarjasta, ja viimeiset kaksi kautta ovat tuoneet miehen tilastoihin 12 maalia.

Silva pelaa ensimmäistä kertaa Euroopassa ja on tietysti katsomaton kortti. Suorassa vertailussa Kandjiin hän ei kuitenkaan häviä lainkaan. Kandjilla oli ennen Suomeen tuloaan vuonna 2014 Silvaa vähemmän MLS-otteluita ja -maaleja, eikä pesti Kreikan Superliigassa ollut sujunut. Suomesta Kandji puolestaan lähti kolme vuotta vanhempana kuin Silva nyt, joten uran ehtoopuolesta puhuminen on Silvan kohdalla toistaiseksi liioittelua.

Myös muut avainhankinnat ovat konkariosastoa, mutta he ovat kuitenkin tasonsa Veikkausliigassa jo näyttäneet. Juha Hakolakin on jo kolmenkympin tuolla puolen, mutta espoolaislähtöisellä laiturilla on takanaan uransa paras kausi. Hakola tehoili VPS:lle viime kaudella kuusi maalia ja kahdeksan maalisyöttöä, joten Hongalla on riveissään nyt Veikkausliigan syöttöpörssin kaksi parasta: 10 syötön Lucas Kaufmann sekä Hakola. Tarjoilun pitäisi siis pelata.

Mainioita värväyksiä olivat myös HJK:sta tutut Gideon Baah ja Mikko Sumusalo, jotka tuovat kieltämättä kapealta näyttäneeseen puolustuslinjaan kauan kaivattua leveyttä. Baah ehti jo hurmata yleisönsä Suomen Cupissa upealla vaparimaalillaan, ja Sumusalolle Honka-siirto poiki puolestaan kutsun A-maajoukkueeseen. Erikoistilanneosaamista ja innokkaita vapaapotkujen antajia Hongassa on muutenkin nyt pilvin pimein.

Baahin kiinnitys, ja offseasonin kenties isoin Honka-uutinen, Javi Hervasin jatkosopimus toivat Hongan tekemiseen valtavasti lisää uskottavuutta. Pikkuveli on kasvanut aikuiseksi ja pelaa pokeriaan isoilla panoksilla.

Javi Hervasin kaksivuotinen jatkopahvi oli Hongalle paitsi pelillisesti valtavan iso juttu, niin myös merkittävä osoitus seuran uskottavuudesta. Kuva: Juha Tamminen.

Näppejään Honka on nuollut jo tarpeeksi. Viimeisimmät kymmenen veikkausliigakautta ovat tuoneet Hongalle kolme kakkossijaa ja viisi nelossijaa, ja jopa nousu Ykkösestä tapahtui kakkossijan ja karsintojen kautta. Enää ei muiden juhlia haluta katsoa sivusta, vaan nyt Honka haluaa voittaa. Näin uskomme seuran ja joukkueen sisällä ajateltavan, vaikkei sitä isoon ääneen turuilla ja toreilla huudeltaisikaan.

Haastaja on haastettua edellä ainakin siinä asiassa, että Hongan joukkue on ollut kasassa huomattavasti aiemmin kuin mestaruutta puolustavan HJK:n. Honka oli käytännössä Kandjin korvaajaa vaille valmis jo tammikuussa, ja Silvakin tuotiin ryhmään jo kuukautta ennen kauden alkua. Jopa kyvykkäitä paikkaajia löytyy jokaiselle tontille mukavasti, ja hankinnoissa on satsattu monta pelipaikkaa hallitseviin osaajiin.

Javi Hervasin paluu oli valtava bonus. Espanjalainen keskikenttämies loisti viime kaudella, otti itse Honkaan yhteyttä ja kehui sosiaalisessa mediassa viihtymistään Espoossa. Tärkeä signaali sekin.

Hongan taustalla vaikuttava 79-vuotias Färid Ainetdin on ilmeisesti tuonut taustalle valtavasti lisää muskelia, ja ainakin joukkueen rakentamisen puolesta espoolaisseura on tätä nykyä Veikkausliigan ehdotonta eliittiä. Joukkueen kotistadion ei sitä valitettavasti vielä ole, mutta ainakin Hongan peli kulkee.

On hyvin mahdollista, että järkevästi rakennettu joukkue voittaa Veikkausliigan runkosarjan ja lähtee paalupaikalta ylempään loppusarjaan. Kesän kuluessa nähdään, millaiseen kilpavarusteluun HJK lähtee, jos se joutuu katselemaan jotain joukkuetta takaa-ajoasemasta pidempään. Kaikki viittaa joka tapauksessa siihen, että tällä kaudella Veikkausliigassa nähdään aito mestaruustaistelu.

Tärkein pelaaja – Robert Ivanov

24-vuotias keskuspuolustaja pelasi viime vuonna debyyttikautensa Veikkausliigassa, ja nousi ryminällä jalkapallokansan tietoisuuteen. 197-senttinen toppari oli Hongan puolustuksen päällikkö, ja hänet valittiin kauden aikana kahdesti kuukauden joukkueeseen.

Mikään junioritähti Ivanov ei koskaan ollut. Vuosina 2014-2016 Ivanov pelasi vielä Kakkosta: ensin FC Myllypurossa, sitten Viikingeissä ja lopulta uutta nousua rakentavassa Hongassa. Kaudella 2017 Ivanov dominoikin sitten jo Ykköstä, ja kuten viime vuonna nähtiin, ei Veikkausliigaankaan nouseminen tuottanut miehelle minkäänlaisia vaikeuksia. Erinomaisen puolustuspelaamisen ohella hän teki Hongalle myös kolme maalia.

Hongan puolustuksen lukko. Kuva: Juha Tamminen

Ivanov ei pelannut koskaan nuorisomaajoukkueissa, mutta Markku Kanerva valitsi hänet A-maajoukkueen tammikuun leirille Qatariin. Ivanov nähtiinkin kentällä sekä Ruotsia että Viroa vastaan. Pitkänhuiskea puolustaja ei pärjää mediahuomiossa Hongan hyökkäyspään taitureille, mutta eipäs unohdeta klassista sanontaa ”puolustus voittaa mestaruuksia”.

Läpimurtopelaaja – Arlind Sejdiu

Vasta 17-vuotias laitalinkki nostettiin täksi kaudeksi edustusjoukkueen mukaan Honka Akatemiasta. Kosovolaisten vanhempien poika teki viime kaudella Kakkosessa kolme maalia, ja Suomen Cupissa verkko on heilunut jo pariin otteeseen. Liukasliikkeinen Sejdiu on kuulunut jo pitkään Suomen poikamaajoukkueiden vakiokalustoon.

Väitteet

  • Honka sai viime kaudella kaksi pelaajaa maalitilaston TOP 5:een. Sama toistuu tälläkin kaudella, sillä maalipaikkojen luojia ja erikoistilanneosaamista ryhmästä löytyy.
  • Jonas Levänen nousee syksyllä Huuhkajien EM-karsintarinkiin, jos vain pääsee loukkaantumisensa jäljiltä täyteen kuntoon.
  • Honka saa kyseenalaisen kunnian voittaa Veikkausliigan ”sakkotilaston”. Kiivastuvan mestaruustaistelun ja putkikatsomon yhdistelmä tuo järjestyksenpitoon kohtuuttomia haasteita.

Hongan iloisesta hyökkäyspelistä kiittävät niin maalipyssyt kuin nousevat laitapakitkin. Stadionolosuhteet pitäisi Espoossa vielä saada kuntoon.

Kokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
-suomiRasmus LeislahtiMVMaalivahti16.6.2000
13usaTim MurrayMVMaalivahti30.7.1987
32suomiAtte PaunioMVMaalivahti16.2.2000
16suomiKonsta RasimusKPToppari15.12.1990
3ghanaGideon BaahKPToppari1.10.1991
4suomiRobert IvanovKPToppari21.7.1993
28suomiTommi SaarinenKPToppari31.1.1995
22suomiJoona RahikkaKPToppari29.1.1999
7suomiJonas LevänenVPVasen laitapuolustaja12.1.1994
23suomiMikko SumusaloVPVasen laitapuolustaja12.3.1990
5suomiHenri AaltoOPOikea laitapuolustaja20.4.1989
8espanjaJavi HervásKKKeskikentän keskusta9.6.1989
6espanjaAbel SuárezKKKeskikentän keskusta11.4.1991
21suomiJoel PerovuoKKKeskikentän keskusta11.8.1985
33suomiDuarte Tammilehto (C)KKKeskikentän keskusta15.2.1990
-suomiSaku HeiskanenKKKeskikentän keskusta29.9.2001
10brasiliaLucas KaufmannHKKHyökkäävä keskikenttä26.3.1991
11suomiJuha HakolaHKKHyökkäävä keskikenttä27.10.1987
80gambiaDemba SavageOHOikea laitahyökkääjä17.6.1988
9kamerunGael EtockKHKeskushyökkääjä5.7.1993
14espanjaBorjas MartínKHKeskushyökkääjä28.6.1987
-yhdysvallatLuis SilvaKHKeskushyökkääjä12.10.1988

Pelaajasiirrot – saapuneet

  • Luis Silva, 30, ilman seuraa

180-senttisellä Silvalla on tärkeä tehtävä Macoumba Kandjin saappaiden täyttäjänä. Silva on kuitenkin kovissa liemissä keitetty, sillä löytyyhän historiasta 157 MLS-ottelua ja 32 maalia. Silva pystyy pelaamaan keskikentällä, kärjen takana tai laidassa, mutta selvästi eniten hän on pelannut kärjessä. Sopeutumista helpottaa varmasti englannin kielen taito, mutta pääsee Hongassa espanjaakin puhumaan.

  • Juha Hakola, 31, VPS

Hakola on syntynyt Espoossa, mutta hän siirtyi nyt vasta ensi kertaa Honkaan. Pitkällä uralla on tullut nähtyä Viro, Hollanti, Unkari, Kypros, Savo ja Pohjanmaa. Nyt Hakolalla on allaan uran tehokkain kausi. Yksi lukuisista Hongan pelaajista, joka nauttii erikoistilannevastuusta.

  • Gideon Baah, 27, Gomel (Valko-Venäjä)

Ghanalaispuolustaja pelasi Hongassa jo kaudella 2013, ja hyvin pelasikin. Tuolloin Baah valittiin Veikkausliigan parhaaksi tulokkaaksi ja parhaaksi puolustajaksi. HJK nappasi Baahin seuraaviksi kahdeksi kaudeksi. Syksyllä 2014 Baah loisti aina Eurooppa-liigan lohkovaihetta myöten, tehtyään maalit HJK:lle niin Torinon kuin FC Kööpenhaminankin verkkoon. Muutenkin Baah on iskenyt uransa aikana puolustajaksi mukavan määrän maaleja. HJK:sta Baahin matka jatkui MLS:n New York Red Bullsiin. MLS:ssä Baah pelasi yhdeksän ottelua (2 maalia), mutta Yhdysvaltojen valloitusta häiritsivät useat loukkaantumiset. Espooseen hän päätyi Valko-Venäjän pääsarjasta.

  • Mikko Sumusalo, 28, HJK

Sai sopimuksen Honkaan Jonas Leväsen loukkaantumisen myötä. Nuorisomaajoukkueet läpi kolunnut kuusinkertainen suomenmestari (kaikki HJK:sta) jäi Klubissa ilman jatkosopimusta. Pelasi ennen Suomeen paluutaan viisi kautta Saksan 3. ja 4. sarjatasolla. Palasi yllättäen maaliskuussa A-maajoukkueeseen Huuhkajien laitapuolustajien loukkaantumissuman myötä.

  • Rasmus Leislahti, 18, Klubi 04

Nuori maalivahti huomasi tien olevan tukossa HJK:ssa, joten hakee paikkaa pääsarjatasolla Hongasta. Viime kaudella vahvoja otteita Klubi 04:ssa Ykkösessä. Torjui Suomen maalilla viime kesän U19-EM-kotikisoissa ja on noussut sittemmin myös Pikkuhuuhkajiin. Sai ensimmäisenä 2000-luvulla syntyneenä pelaajana myös A-maajoukkuekutsun Huuhkajien Qatarin leirille, mutta ei vielä tehnyt miesten maajoukkuedebyyttiään.

  • Abel Suárez, 27, R. B. Linense (Espanja)

Kanariansaarilta kotoisin oleva keskikenttäpelaaja on pelannut pääosan urastaan Espanjan kolmannella sarjatasolla, mutta seikkailu Espanjan ulkopuolella on jo toinen. Käväisi keväällä 2016 Romanian pääsarjassa.

  • Gael Etock, 25, ilman seuraa
  • Saku Heiskanen, 17, Hoffenheim U19
  • Mosawer Ahadi, 18, EIF
 

Pelaajasiirrot – lähteneet

  • Joni Korhonen, 31, AC Oulu
  • Kasperi Liikonen, 24, FC KTP
  • Antti Mäkijärvi, 25, FC KTP
  • Davor Taleski, 23, AE Larisa (Kreikka)
  • Felix Ferahyan, 20, EIF
  • Ahmed El-Amrani, 26, ilman seuraa
  • Macoumba Kandji, 33, Sanat Naft FC (Iran)
  • Mosawer Ahadi, 18, ilman seuraa
  • Alex Nimely, 27, ilman seuraa
  • Armend Kabashi, 23, ilman seuraa
  • Youness Rahimi, 23, ilman seuraa
  • Jatuli Laevuo, 23, ilman seuraa
  • Masar Ömer, 25, ilman seuraa

Ihanneavaus

 

FC Honka -uutiset

IFK Mariehamn nujersi RoPSin vajaamiehisenä – tapahtumarikas Pohjanmaan derby päättyi tasapeliin

Veikkausliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua - Kuopiossa, Vaasassa sekä Maarianhaminassa. IFK Mariehamn sai kotipeliinsä hankalan alun, kun Robbie Crawford lensi suoralla punaisella ulos jo 26....

Mitalin nenän edestä vienyt KuPS saa vastaansa ärsytetyn Hongan – ”Siellä on hampaankolossa viime...

Espoolaisen futiskasvatuksen saanut Tapio Heikkilä on seurannut Veikkausliigan alkukautta mielenkiinnolla Norjasta käsin. Sandnes Ulfin toppari vakuuttui tavasta, jolla hänen vanha seuransa FC Honka avasi...

Heikki Kuparinen

» Katso Veikkausliigan kaikki ottelut suorana Ruudusta!