Suomalaispelaaja Islannin kentille
Kuva: Juha Tamminen
Nuoret suomalaisjalkapalloilijat ovat tekemässä uutta aluevaltausta Islannin jalkapallonurmille. Jo viime kesänä Islantiin siirtyi 24-vuotias laitapuolustaja Elias Tamburini, joka edustaa pääsarjaseura Grindavikia. Nyt Tamburinille ovat tehneet kuumien lähteiden maassa seuraa kaksi muutakin suomalaista.
Afganistanissa syntynyt Fareet Sadat muistetaan kenties parhaiten veikkausliigakauden 2017 päätöskierrokselta, jolloin hän syötti Santeri Hostikan tekemän ikimuistoisen voittomaalin HIFK:n verkkoon. Maali toi FC Lahdelle paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa kesällä 2018.
Syksyllä 2016 Sadat ilmoitti tulevaisuuden tavoitteekseen Suomen maajoukkueen, ja hänet onkin nähty Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen peliasussa. Viime maaliskuussa Sadat edusti kuitenkin Afganistania alle 23-vuotiaiden harjoitusmaaottelussa Nepalia vastaan.
Viime kaudella kärkimiehenä parhaiten viihtyvä Sadat pelasi Veikkausliigassa yhdeksän ottelua, joissa ei maaleja syntynyt. Kaikkiaan Sadat on tehnyt 39 veikkausliigaottelussaan kolme osumaa. Hän pelasi viime kesänä Eurooppa-liigan karsinnoissa Islannissa paikallista FH Hafnarfjorduria vastaan. Kenties sieltä tuli kipinä Islantiin, sillä huhtikuussa Sadat solmi sopimuksen Islannin kakkostasolla pelaavan Haukarin kanssa.
Sadat sai Islannissa vakuuttavan startin, sillä hän teki hattutempun heti ensimmäisessä pelissään, Haukarin 5-1 -voittoon päättyneessä cup-ottelussa. Pelit Islannin toisella sarjatasolla alkavat 5. toukokuuta.
Fareed og Sean skoruðu í sínum fyrsta leik og Biggi skoraði frábært skallamark þegar okkar strákar sigruðu KFS 5-2 á Ásvöllum í dag.
Áfram Haukar!
bit.ly/2P7Tbvs
Áfram Haukar!
bit.ly/2P7Tbvs
fotbolti.net
Mjólkurbikarinn: Þrenna í fyrsta leik með Haukum - Kórdrengir gerðu sjö
Átta leikjum var nú að ljúka í 1. umferð Mjólkurbikarsins. Framlengt er í leik Nökkva og KF. Eitt lið úr Inkasso-deildinni var í eldlínunni í dag en það voru Haukar sem að fengu KFS í heimsókn....
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”