Barack Obama ei usko Argentiinan menestykseen: ”Vain aniharvat voittavat suuria asioita yksin”
Kuva: Getty Images
Etelä-Amerikan mestaruusturnaus Copa América alkaa parin viikon kuluttua, eikä Argentiina lukeudu tällä kertaa suurimpiin suosikeihin. Niin monta kertaa Albiceleste on viime vuosina saanut pettyä. Viidestä viimeisestä Copa Américasta Argentiina on ollut neljässä loppuottelun häviävänä osapuolena, ja hopeat jäivät käteen myös vuoden 2014 MM-kisoista. Viime vuoden MM-turnauksessa Argentiina putosi jo neljännesvälierissä.
Kesällä 32 vuotta täyttävän Lionel Messin historiasta löytyy myös jo neljä hävittyä arvoturnausfinaalia. Välillä finaalitappiot saivat Messin jo vetäytymään maajoukkueesta, mutta nyt hän on jälleen mukana, joukkueensa kapteenina.
Moni varmasti soisi Messin nostelevan pystiä joko tämän tai poikkeuksellisesti jo ensi vuonna pelattavan seuraavan Copa Américan päätteeksi. Kenties vieläkin useampi toivoo, että Messin maajoukkueura jatkuisi vuoteen 2022, ja tuolloin hän tekisi itsestään kuolemattoman voittamalla maailmanmestaruuden.
Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama on parhaillaan matkalla Kolumbiassa. Hänkin osoittautui sen verran jalkapallomieheksi, että sai vastailla kysymyksiin Argentiinan menestysmahdollisuuksista. Uutinen oli argentiinalaisten kannalta huono, sillä edes Obama ei usko Argentiinan saumoihin seuraavissa MM-kisoissa. Ei, vaikka joukkueessa pelaakin ”ihmeellinen” Lionel Messi.
– Myös he, joita me pidämme neroina, työskentelevät muiden ihmisten kanssa kehittääkseen oman tyylinsä. Vaikka Messi onkin ihmeellinen, on Argentiinalla vaikeuksia voittaa MM-kultaa, Obama arvioi El Periódicon mukaan.
Obama vertasi Messiä maailmankuuluihin taiteilijoihin Salvador Dalíin ja Pablo Picassoon, jotka niin ikään kehittivät tyyliään muiden taidemaalarien kanssa työskentelemällä. Obaman pelikirja muistuttaa miltei tuoreesta Suomen jääkiekkomaajoukkueen menestyksestä, kun ex-presidentti korostaa kollektiivin merkitystä.
– Minun neuvoni nuorisolle on, että vain aniharva saavuttaa suuria asioita yksin.
Argentiina kohtaa Copa Américan alkulohkossa Kolumbian, Paraguayn ja Qatarin.
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset