Englanti romahti dramaattiseen tappioon nuorten EM-kisoissa – kammottava taklaus ja himoitun puolustajan oma maali
Nuorten EM-kisoissa nähtiin tiistaina erittäin dramaattinen ottelu. Ranska nousi ottelun viimeisillä sekunneilla 2-1 -voittoon Englannista, vaikka Englanti johtikin peliä 1-0. Dramatiikkaa pelistä ei totisesti puuttunut.
Englanti siirtyi johtoon Manchester Cityn Phil Fodenin osumalla, joka syntyi pelin 54. minuutilla. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Englannin haaste kuitenkin kasvoi mittavasti, kun Leicesterin keskikenttäpelaaja Hamza Choudhury ajettiin ulos suoralla punaisella.
Ulosajo tuomittiin vasta VAR-tarkistuksen jälkeen, mutta mitään nokan koputtamista siinä ei ollut. Choudhury taklasi erittäin vaarallisesti Ranskan Jonathan Bambaa, joka jouduttiin kantamaan pois kentältä. Ranskan joukkue tiedotti keskiviikkoiltapäivänä, ettei Bamban nilkassa ole murtumaa, mutta nivelsiteet ovat kuitenkin repeytyneet. Bamban turnaus on siten ohi.
Vakava nilkkavamma on jo toinen kisoissa kahden päivän sisällä, sillä maanantaina murtui Itävallan Hannes Wolfin nilkka vastaavan taklauksen seurauksena.
Ranska sai Choudhuryn taklauksen seurauksena myös rankkarin, mutta Houssem Aouar ei onnistunut pilkulta. Missattu rankkari oli Ranskalle jo pelin toinen, sillä avausjaksolla yhdestätoista metristä oli jo epäonnistunut Moussa Dembélé. Tuolloin Dean Henderson esitti hienon pelastuksen.
Ylivoimalla pelannut Ranska nousi 89. minuutilla tasoihin Lillen Jonathan Ikonen maalilla, mutta sekään ei vielä sinipaidoille riittänyt. Voittomaali syntyi lisäajan viidennellä minuutilla, kun muun muassa Manchester Unitedin kiihkeästi tavoittelema puolustaja Aaron Wan-Bissaka pani pallon omaan verkkoon.
– Ulosajo merkitsi meille suurinta ongelmaa. Vaikka joukkue taistelikin urheasti, se oli meille liigaa, Englannin valmentaja Aidy Boothroyd totesi Sky Sportsin haastattelussa BBC:n mukaan.
– Olen voittanut ja hävinnyt urani aikana viimeisellä minuutilla joitain kertoja, mutta tämä oli kaikkein kovin pala purtavaksi. Luulen, että pelaajista se tuntuu siltä vielä enemmän.
Nuorten EM-kisojen pelijärjestelmä on armoton, sillä lohkoista selviytyvät jatkoon varmuudella vain voittajat. Kolmen lohkon paras lohkokakkonen tekee näille seuraa välieriin. Kaikki neljä välieräjoukkuetta lunastavat myös piletin Tokion ensi vuoden olympialaisiin – ainoina eurooppalaisina maina.
Englannin ja Ranskan kanssa samassa lohkossa pelaavat myös Romania ja Kroatia. Romania kukisti aiemmin tiistaina Kroatian maalein 4-1.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé