Huuhkajien kannattajat ottivat poliisin selitykset syyniin – ”Olin ihan varma, että tää oli joku parodiatili”

Uutisoimme viime viikonloppuna, että poliisi oli ottanut kiinni kaksi henkilöä Huuhkajien kannattajamarssin yhteydessä Tampereella ennen Suomen ja Bosnia-Hertsegovinan välistä EM-karsintaottelua soihtujen käytön takia.
Huuhkajien kannattajat ihmettelivät, miksi vieraskannattajille ei tehty samoin, vaikka myös bosnialaiskannattajien marssilla nähtiin soihtuja.
Sisä-Suomen poliisi selvensi tapahtumia keskiviikkona sosiaalisessa mediassa.
– Yleisjohtaja sanoi, että bosnialaisia soihdunkantajia oli keskellä kulkuetta, eikä heitä pystytty poimimaan sieltä. Heitä ei myöskään tunnistettu niin, että heitä olisi pystytty jälkikäteen sakottamaan, kommentoi poliisi Twitterissä.
Poliisi tarkensi myös, että suomalaisia soihdunkantajia tunnistettiin ja heille annettiin sakkoja, muttei otettu ”koppiin”.
Selitys bosnialaisten kannattajien erilaisesta kohtelusta ei kuitenkaan uponnut Huuhkajien kannattajille sellaisenaan. Poliisilta tiedusteltiin videomateriaalin kera, miksi soihduttaneita vieraskannattajia ei pystytty poimimaan kulkuesta. Videolla näkyy, että soihtuja kantavat henkilöt ovat kulkueen nokassa.
#Huuhkajat
Poliisin vastaus on aiheuttanut närää, ihmetystä ja huvittuneita reaktioita.
– Meinaakko että Tampereella on tuommoiset rauniot ym. kuin tuossa videossa näkyy? kysyi poliisi vastauksena videoon vieraskannattajista.
Suomen kannattajat tarkensivat nopeasti, että videolla näkyvät rauniot löytyvät hotelli Ilveksen edustalta, vajaan kilometrin päästä Ratinan stadionilta.
PS. Kuka näistä twiiteistä vastaa?
Seuraavaksi poliisi sanoi, että yritti yksinkertaisesti kysyä raunioista, koska ei paikkaa tunnistanut. Tämäkään ei mennyt nielemättä läpi.
Poliisi päätti lopulta keskustelun.
– Kiitos tiedosta. Turha ihmetellä, miksi täällä ei vastata kommentteihin. Ei ole järin hyvää tahtoa täällä asioiden selvittelyyn.
PS. Kuka näistä twiiteistä vastaa?
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan