Näkökulma: Markku Kanervan luokkaretkellä on kaikilla kivaa – yksi sana pitäisi poistaa Kielitoimiston sanakirjasta

2-0, 0-2, 2-0, 0-2. Huuhkajien EM-karsintaotteluissa on ollut iloisen looginen jatkumo, mutta Suomen onneksi viimeiset kolme kahden maalin voittoa on kirjattu sinivalkoisten nimiin. Häpeä ei avauskierroksen tappiokaan ollut, sillä olihan siinä vastassa jalkapallon mahtimaa Italia, ja vieläpä vieraskentällä.

Kun muistetaan vielä viime syksyn neljän ottelun voittoputki Nations Leaguessa sekä ”varapatruunaan” ja sarjanousuun oikeuttanut oman lohkon voitto, voi perustellusti todeta Huuhkajien ympärillä käyvän juuri nyt niin sanotusti ”hyvä pöhinä”. Kun Hans Backe luotsasi Suomea vuonna 2016 kokonaan ilman voittoja 13 ottelun ajan, on jokaisella suomalaisella jalkapallon ystävällä nyt lähes velvollisuus olla kiitollinen Markku Kanervan palkkaamisesta Huuhkajien peräsimeen.

Perusrungossa vain pari liikkuvaa osaa

”Rive” on luonut Huuhkajille hyvin toimivan pelitavan, jota joukkueen jokainen jäsen osaa tunnollisesti toteuttaa. Ja tulosta tulee. Pelaajiston suhteen valmentaja ei kikkailua harrasta, vaan runko on hitsattu yhteen ja pelaajat tuntevat toistensa liikkeet lähestulkoon unissaan.

Nations Leaguen aikana kaikissa kuudessa ottelussa pelasivat topparit Paulus Arajuuri, Joona Toivio, Robin Lod, Teemu Pukki ja Jasse Tuominen. Heistä Arajuuri huhki kentällä vieläpä täydet 540 minuuttia, eivätkä Lod ja Tuominenkaan jääneet hänestä kuin kolme minuuttia.

Luottomiehet ovat olleet luottomiehiä myös EM-karsinnoissa. Täydet 360 minuuttia pelanneita on neljä – Toivio, Arajuuri, Lukas Hradecky ja Glen Kamara – eivätkä myöskään Lod, Pukki ja Tim Sparv heidän minuuteistaan kauaksi jää. Myös Jere Uronen ja Jukka Raitala kuuluvat selkeästi vakioavaukseen terveinä ollessaan.

Kun yhdeksän pelaajaa saa olla avauskokoonpanon paikastaan suhteellisen varmoja, on tilanne joukkueen ympärillä epäilemättä seesteinen ja otteluiden valmistauminen turvallista. Kiinteästä permanentista huolimatta minuun on tehnyt kuitenkin suuren vaikutuksen se, mitä eturivin takana tapahtuu.

Karsintaprojektissa kasvatetaan ohimennen tulevia vastuunkantajia

Suomessa on puhuttu kevään jääkiekkohuuman ympärillä paljon kollektiivin merkityksestä. Kuten vanha sanonta sanoo, on hyvä joukkue paljon suurempi kuin sen yksilöiden summa. Tämä pätee tämän hetken Huuhkajiin aivan yhtä hyvin kuin toukokuussa Leijoniin.

Lionel Messiä pidetään perustellusti yhtenä maailman kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista, mutta maajoukkueessa Messi ei ole voittanut vielä mitään. Ei, vaikka Argentiina on ennen Messin aikakautta voittanut kaksi maailmanmestaruutta ja 14 Etelä-Amerikan mestaruutta. Ei, vaikka Messin ympärillä on häärinyt lukuisia Valioliigan, La Ligan ja Serie A:n suurimpia tähtiä.

Argentiinan esiin nostaminen voi tuntua tässä yhteydessä absurdilta, mutta se on oiva käänteinen esimerkki siitä, miten huonosti tulosta voi tulla, jos joukkueen arvot ja henki eivät ole kohdillaan. Sitä paitsi juuri nyt tuntuu siltä, että voimainsa tunnossa oleva Huuhkajat voisi haastaa viheriöillä Messin Argentiinan täysin tasapäisesti.

Espanjan väliaikaiselta päävalmentajalta Robert Morenolta tiedusteltiin maanantaina, miksi hän päätti peluuttaa maalissa Kepa Arrizabalagaa pitkäaikaisen ykkösvahdin David de Gean sijaan. Moreno vakuutteli, ettei maalivahtihierarkiaa ole kiveen hakattu ja korosti sitä, että hän ja vakituinen valmentaja Luis Enrique uskovat laajaan materiaaliin ja joukkueen voimaan. Loukkaantumisia ja pelikieltoja sattuu aina, joten koko pelaajaryhmän on oltava valmis vastuuseen, jos tarvetta tulee kesken vuoden 2020 EM-kisojen.

On hyvin mahdollista, että Suomikin saa alkaa jossain vaiheessa valmistautua tosissaan tuohon samaan euroopanmestaruusturnaukseen. Lause kuulostaa Suomen jalkapallohistorian tuntien hurjalta, mutta juuri nyt kisapaikka on täyttä realismia, eikä pelkkä utuinen haavekuva.

Markku Kanerva tietää selvästi, mitä Moreno sanoillaan tarkoittaa. Jos jompikumpi Suomen luottotoppareista tai joku keskikenttäpelaajista loukkaantuu, ei katsojien tarvitse hermoilla, vaikka avaukseen nousisikin Sauli Väisänen tai Robert Taylor – onhan molempia jo kuumissa liemissä keitetty.

Onnistumisen kokemuksia laajalle rintamalle

Kelataanpa vielä taaksepäin viime lokakuulle. Huuhkaja-fanien sydämet pomppasivat kurkkuun, kun jalkansa loukannut Teemu Pukki joutui jättämään Kreikka-ottelussa kentän jo 12. peliminuutilla. Miten Suomen tulisi käymään ilman tulikuumaa supertähteään? No, hyvin kävi. Simon Skrabb täytti paikkansa Pukin korvaajana vähintäänkin hyvin, ja Pyry Soiri ja Glen Kamara kasvoivat mittaluokkaa suurempiin saappaisiin ratkaisemalla maaleillaan Suomelle 2-0 -voiton.

Ennakkoluulottomuuttaan Kanerva on esitellyt EM-karsinnoissakin ottelusta toiseen. Karsinnat alkoivat vaikeimmalla mahdollisella pelillä Italiassa, ja mitä tekee valmentaja? Nostaa avaukseen Nations Leaguesta kokonaan sivussa olleen Kasper Hämäläisen ja vain 11 minuuttia syksyn maaotteluissa pelanneen Juha Pirisen. Entäs vaihdot? Kaksi ensimmäistä niistä käytettiin karsintadebyyttinsä tehneisiin Pikkuhuuhkaja-ikäisiin Lassi Lappalaiseen ja Rasmus Karjalaiseen. Italian tähtisikermää vastaan. Takaa-ajoasemassa.

Seuranneessa Armenia-ottelussa paikkailtiin puolestaan Fredrik Jensenin ja Pyry Soirin itseluottamusta. Molempien peliminuutit seurajoukkueessa olivat kauden aikana todella vähissä, mutta niinpä vain nämä kaksi herraa värkkäsivät Suomelle 2-0 -voiton Teemu Pukin jäätyä harvinaislaatuisesti maaleitta.

Maaliskuun maaotteluiden tiimoilta mediassa luotiin Huuhkajien ympärille pientä ylimääräistä kuhinaa Petteri Forsellin nuristua TV-haastattelussa penkityksestään Italiassa. Moni saattoi jännittää sitä, pääseekö hyvän kauden Ekstraklasassa pelannut Forsell edes Huuhkajien mukaan kesäkuun peleihin, mutta mitä vielä. Kanerva osoitti, ettei riitely kiinnosta, ja nosti Forsellin avaukseen lauantaina Tampereella pelattuun Bosnia-Hertsegovina -otteluun.

Myös tiistainen Liechtenstein-ottelu tarjosi yllätyksen. Kun pohdittiin, pelaisiko Pukin kärkiparina Simon Skrabb, Petteri Forsell vai Rasmus Karjalainen, vetikin Kanerva ässän hihastaan, ja nosti avaukseen vasta ensimmäistä kertaa karsintaryhmään kuuluneen 20-vuotiaan Benjamin Källmanin. Källman onnistui heti maalinteossa ja pelasi muutenkin niin pirteästi, ettei valintaa ole kellään varaa kritisoida. Kaupan päälle ottelun loppuhetkillä myös juniori-ikäinen Leo Väisänen sai A-maajoukkuedebyyttinsä, vaikka kokeneempiakin kavereita oli tarjolla.

Kultainen sukupolvi vs. HJK:n ja Vendsysselin pelaajat?

Eihän tällaista rohkeaa, mutta hyvin määrätietoista peluuttamista voi kuin ihailla. Varsinkin, kun ratkaisut tuntuvat osoittautuvan kerta toisensa jälkeen oikeiksi. Kanervan aikakaudella pelaajavalinnoista nuriseminen on ollut vähäisempää kuin miesmuistiin, ja peluutus tuntuu hipovan täydellisyyttä.

Aika ajoin aina muistutetaan Markku Kanervan opettajataustasta, mutta mikäs on muistuttaessa, sillä Huuhkajien matka on kuin luokkaretki, jolla jokaisella on kivaa. Petteri Forsell antoi suoraa palautetta, muttei joutunut nurkkaan häpeämään, vaan sai tilaisuuden kotikentällä laadukasta eurooppalaista maajoukkuetta vastaan avauksessa. Joukkueen kuopuksia heitetään tuosta vain avauskokoonpanoon, ja kaikki sujuu kuin tanssi. En pysty muistamaan ainuttakaan kertaa, jolloin Kanervaa olisi oikein kunnolla ripitetty virhearviosta peluutuksessa. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että Huuhkaja-ryhmän sisällä olisi pienintäkään kitkaa, vaikka toisten osana onkin olla pelkkiä sparrauspartnereita.

Hätäisimmät ovat jo alkaneet vertailla nykyryhmän menestystä Suomen kultaiseen sukupolveen. Kuulostaa hurjalta. Olihan Suomella vuosituhannen vaihteen tiimoilla maailman eliittiin kuulunut Jari Litmanen, Liverpoolin huipputoppari Sami Hyypiä sekä lukuisia nimekkäitä ja menestyneitä pelaajia TOP 5 -liigoista vaikkapa Hannu Tihisestä, Petri Pasasesta, Antti Niemestä ja Teemu Tainiosta aloittaen.

Eihän jotain lassilappalaisia tai benjaminkällmaneja pitäisi tällaisiin pelaajiin vertailla. Lappalaisen alkukausi HJK:ssa on ollut vaisu ja Benjamin Källman pelasi Tanskan liigan putoajajoukkueessa, tehden 11 ottelussa kaksi maalia. Ei kai joukkueen, jonka avauskokoonpanossa pelaa HJK:n tai Vendsysselin pelaajia, pitäisi olla neljän kierroksen jälkeen kiinni EM-kisapaikassa?

Taas tullaan kuitenkin samaan yhteenlaskutoimitukseen. Joukkue voi olla joskus enemmän kuin osiensa summa. Källman ja Lappalainen pelasivat yhdessä avauksessa valtaosan Pikkuhuuhkajien EM-karsinnoista vuosina 2017-2018, ja teki yhteensä seitsemän maalia (Källman 4, Lappalainen 3). Ja jos oikein tarkkoja ollaan, on kaksikko pelannut yhdessä Suomen eri juniorimaajoukkueissa alle 16-vuotiaiden maajoukkueesta ja syksystä 2013 lähtien.

Moni saattoi toivoa potkuvoimaisen Petteri Forsellin avauspaikkaa Liechtensteinissa, mutta kun nuoret hurjat värkkäävät sellaisen maalin kuin he eilen tekivät, ei kai kellään voi olla peluuttamisesta mitään nokan koputtamista? Parhaassa tapauksessa juuri nämä näytöt avittavat Lappalaista ja Källmania seurajoukkuerintamallakin isompiin ympyröihin.

Täytyy myös muistaa, että sekä Lappalainen että Källman ovat ”rusketusleirien lapsia”. Suomen tammikuisia harjoitusleirejä kaukomailla arvostellaan ja väheksytään usein, mutta se, kuinka helposti nuorukaiset ovat pelisysteemin omaksuneet, puhuu selvää kieltä siitä, miten tärkeää työtä myös näissä valmistavissa tapahtumissa tehdään.

Ehkä on syytä muistuttaa uudemman kerran myös Kanervan opettajantaustasta ja pedagogin taidoista? Ei Suomen joukkue suinkaan mikään homogeeninen nippu ole. Äidinkieliä on ainakin kolmea erilaista, on hiljaisia ja ujoa pelaajia ja sitten on lupsakampia velikultia. Teemu Pukilla ja Lukas Hradeckylla on jo aito tähtistatus, mutta kenenkään maailma ei järky, jos joukkueeseen nostetaan nuori mies HJK:sta tai KuPS:sta. Ryhmään on helppo tulla sisään.

Mikä tärkeintä, Kanerva ei heitä ketään bussin alle. Tappioita on Kanervan Huuhkajatkin saanut kokea, mutta en muista ainuttakaan kertaa, jolloin Rive olisi piiloutunut riittämättömän pelaajamateriaalin taakse tai vähätellyt pelaajiensa osaamista ja taitotasoa. Taktiikka ei ole toiminut tai sitä ei ole noudatettu sovitusti, mutta sormella ei ole koskaan osoitettu ketään.

Pois puheet pakkovoitoista

Kun Liechtenstein-pelin jälkeen lähdettiin maajoukkuetouhuissa kesän mittaiselle tauolle, saa Suomi paistatella lohkokakkosena lähes kolmen kuukauden ajan. Harvoin on syksyn karsintapelejä saanut odotella näinkin suurella innolla.

On ollut valitettavan tuttua, kuinka yksi karsintaprojekti toisensa jälkeen on saanut nihkeän alun. Nyt Huuhkajien liidosta on ollut nihkeys kaukana. Peli on ollut vapautunutta, ja tulosta on syntynyt. Otteluohjelman merkitystäkään ei ole syytä aliarvioida. Italia vieraissa oli Suomelle pahin mahdollinen aloitus, eikä tappio siinä pelissä merkinnyt vielä mitään.

Armeniassa Suomella oli periaatteessa lähinnä hävittävää, mutta tuosta karikosta selvittiin kunnialla. Kotipelit on syytä voittaa, ja Bosnia-ottelu kuuluu – kuten jo todettua – Huuhkajien lähihistorian komeimpiin näytöksiin. Lilliputti Liechtensteinista selvitään toivon mukaan suuremmitta tuskitta niin kotona kuin vieraissa.

[readmore from=Huuhkajat]

Sana pakkovoitto on vilissyt puheissa tuttuun tapaan jo avauskierroksella maaliskuussa. Väitän, että sen paremmin Italiassa kuin Armeniassakaan Suomella ei ollut mitään pakko voittaa, eikä pakko ole suomalaiseen urheilijamentaliteettiin sopinut ikimaailmassa.

Nyt neljästä ensimmäisestä ottelusta on tullut tulosta komeasti yhdeksän pisteen edestä, ja sana pakkovoitto voidaan heivata roskakoriin. Ehkä Kielitoimisto voisi jopa poistaa sen koko kielestä, jotta urheilumenestyksestä saadaan jatkossakin nauttia? Se, että syksyn otteluissa Huuhkajilla on kaikki omissa käsissä – ja takaovikin Nations Leaguen ansiosta raollaan – ottaa joukkueelta kaikki paineet pois. Kuten pelaajat heti Liechtenstein-pelin jälkeen muistuttivat, mitään ei ole vielä voitettu, mutta asetelma on jokseenkin ihanteellinen.

Jos pakkovoitosta haluaa joku vielä puhua, puhukoon siitä sitten Kreikan ja Bosnian kohdalla. Huuhkajilla on nyt lupa keskittyä omaan tekemiseen ja nauttia yhdessä pelaamisesta ja onnistumisesta. Sillä siten on tuntunut tulostakin tulevan.