HIFK – HJK: kuuma Stadin derby
Veikkausliiga
HIFK – HJK
Torstai 04.07 klo 18:30
Torstaina aloitetaan seuraava Veikkausliigakierros. Tosin kierros on hieman suhteellinen käsite: HJK pelaa tänään 16. ottelunsa, kun esimerkiksi sarjakärki Ilves on tahkonnut vasta 12 ottelua. Sarjan epätasaisesta peluuttamisesta on kuulunut viime aikoina soraääniä ja niihin on valitettavasti yhdyttävä. Sarjan rakenteen tulisi olla selkeämpi ja sarjataulukon yksiselitteisempi.
Kierros alkaa kuumalla Stadin derbyllä. Keväällä pisteet tasattiin 1-1 ottelussa, jossa HIFK yllätti näyttämällä tuntuvasti odotettua paremmalta. Hyvältä näyttää edelleenkin, sillä joukkue on tukevassa seitsemän tappiottoman ottelun putkessa. Tor Thodesenin joukkueen pitäisi kuitenkin voittaa enemmän otteluita, jotta paikka ylemmässä loppusarjassa voisi aueta. Joukkue luo maalipaikkoja, mutta viimeistely ei ole tarpeeksi tehokasta. Puolustushan joukkueella toimii loistavasti.
HJK jäi KuPSin kanssa tasapeliin ja menetti taas tärkeitä pisteitä mestaruustaistelussa. Niinpä – Stadin herruuden lisäksi – olisi tärkeää ottaa tästä kolmen pisteen voitto. Joukkue on tuloksellisesti toiminut Toni Koskelan alaisuudessa hyvin, mutta lopullisesti se ei ole ainakaan minua vakuuttanut. HJK:lla on muutenkin tärkeät hetket edessä, sillä derbyn jälkeen se aloittaa Mestarien Liigan karsinnat färsaarelaista HB Torshávnia vastaan.
Vetosuositus
HJK on hinnoiteltu derbyyn selkeäksi suosikiksi. Hieman houkuttelee ottaa kantaa sen puolesta, että HIFK venyy ottelussa pisteille – en odota missään nimessä helppoa iltapuhdetta Klubille. Vetosuositukseksi muotoutuu siis Aasialainen tasoitus, HIFK +0,5 maalia kertoimella 2,23.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun HIFK – HJK ja kohteeseen veto ”Aasialainen tasoitus, HIFK +0,5 maalia”. Jos ottelu päättyy tasan tai HIFK voittaa ottelun, saat 223 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos HJK voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”