AC Milan hankki tuoreen Afrikan mestarin – valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi
Kuva: Getty Images
AC Milan on hankkinut keskikenttäpelaaja Ismaël Bennacerin Empolista, joka putosi viime kauden päätteeksi Italian pääsarjasta Serie A:sta.
Algerian maajoukkuepelaaja Bennacer, 22, on allekirjoittanut Milanin kanssa viiden vuoden sopimuksen. Football Italian tietojen mukaan Empoli saa hänestä 16 miljoonan euron siirtokorvauksen ja Bennacer saa Milanissa 1,5 miljoonan euron vuosipalkan.
Bennacer siirtyi Empoliin kesällä 2017 ja auttoi nostamaan seuran Serie A:han, jossa joukkueen taival kesti yhden kauden. Empolin putoaminen varmistui vasta kevään viimeisellä kierroksella. Bennacer pelasi yhtä vaille kaikissa Empolin sarjaotteluissa viime kaudella ja syötti kolme maalia. Hän keräsi myös seitsemän varoitusta.
Aiemmin urallaan Bennacer on edustanut myös ranskalaisia AC Arlesia ja Tours FC:tä sekä englantilaista Arsenalia.
Maajoukkuetasolla Bennacer edusti Ranskaa alle 19-vuotiaiden ikäluokkaan asti, kunnes vuonna 2016 hän vaihtoi Algerian paitaan. Tähän mennessä Bennacer on pelannut 17 ottelua A-maajoukkuetasolla.
Aiemmin tänä kesänä Bennacer oli avainpelaajan roolissa, kun Algeria voitti Afrikan-mestaruusturnauksen. Hän pelasi jokaisessa ottelussa ja antoi kolme maalisyöttöä, joista yksi oli loppuottelun ainoaan osumaan. Bennacer valittiin myös turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Official Statement: Ismaël Bennacer
bit.ly/OS-Bennacer
Comunicato Ufficiale: Ismaël Bennacer
bit.ly/CU-Bennacer
Comunicato Ufficiale: Ismaël Bennacer
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Fifan rauhanpalkinnon voittaja on lähellä sytyttää sodan
- Haastattelu: Petri Vuorinen kaipaa jatkuvuutta HJK:hon
- Luottopelaaja jättää HJK:n
- Virallista: Tässä on KuPSin uusi päävalmentaja

- Expressen: Tähän KuPSin ja ruotsalaisvalmentajan sopimusneuvottelut kaatuivat
- Luottopelaaja jättää HJK:n
- Fifan rauhanpalkinnon voittaja on lähellä sytyttää sodan