Ari ”Zico” Hjelm latasi suorat sanat Veikkausliigan otteluohjelmasta: ”Sillä on aivan h*lvetin iso merkitys”
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallolegenda Ari Hjelm järkyttyi Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksen otteluohjelmasta. Pelit jakautuvat kahdelle pelipäivälle (lauantaille ja sunnuntaille) ja yhtenäisistä alkamisajoista ei ole tietoakaan.
Asia on herättänyt närkästystä sosiaalisessa mediassa, ja muun muassa KuPS-kapteeni Petteri Pennanen avautui asiasta. Veikkausliiga lienee ensimmäinen sarja, jonka päätöskierros ei ole yhtenäinen, vaikka nyt puhutaankin ”vain” runkosarjasta.
– Ehdottomasti väärin, ehdottomasti väärin, Hjelm manailee turhautuneena SuomiFutis-sivustolle.
– Kyllä kaksi viimeistä kierrosta pitää pelata samaan aikaan. Sillä on aivan helvetin iso merkitys. Se elävöittää sitä pelaamista heti. En todellakaan ymmärrä, mitä jonkun päässä on liikkunut. En tiedä kuka noita ohjelmia oikein tekee? Ennenkin ollut ongelmia, mutta nyt niitä vasta on. Ei päätä eikä järkeä, Hjelm tuhahtaa.
Eniten otteluohjelmalla on vaikutusta taistelussa kuudennesta sijasta. Mikäli SJK häviää KuPS:lle lauantaina, voi IFK Mariehamn tyytyä maalieronsa turvin vain tasapeliin FC Lahden vieraana sunnuntaina. Jos pelit olisivat olleet yhtä aikaa, saarelaisilla ei olisi käytännössä ollut mahdollisuutta varmisteluun samasta sijasta taistelevaa Lahtea vastaan. Tämä on kuitenkin vielä pelkkää jossittelua.
– Vanhana kunniakapteenia en ymmärrä tämmöistä, Hjelm päättää.
Veikkausliigan runkosarjan päätöskierros:
Lauantai 15.00 KPV – FC Honka 16.00 SJK – KuPS 17.00 Ilves – FC Inter 17.00 VPS – HIFK Sunnuntai 17.00 Lahti – IFK Mariehamn 18.30 HJK – RoPSLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun