”Kyllä sen näkee, että se vaivaa” – Lukas Hradecky pyrkinyt tukemaan vaikeasta loukkaantumisesta kärsinyttä Joel Pohjanpaloa
Kuva: Getty Images
Huuhkajien ja Bayer Leverkusenin maalivahti Lukas Hradecky on joutunut seuraamaan läheltä seura- ja maajoukkuekaverinsa Joel Pohjanpalon tuskaista taistelua loukkaantumisten kanssa. Hradecky uskoo Pohjanpalon hyödyntävän paikkansa iskeä Leverkusenin kokoonpanoon, kunhan nilkka on saatu täyteen iskuun.
24-vuotias Pohjanpalo oli koko viime kauden sivussa oikean jalan nilkan telaluun rasitusmurtuman takia. Hän palasi Leverkusenin harjoituksiin kesällä, mutta joutui takaisin kuntopyörän selkään jalan kipeydyttyä harjoitusottelussa. Hradecky kertoo omassa Budes-Luke-podcastissaan auttavansa kaveriaan eniten keskittämällä huomion muihin asioihin kuin loukkaantumiseen.
– Pitää jotenkin terapoida Jollea. Puhutaan aika paljon muista jutuista kuin loukkaantumisista, jos mennään vaikka syömään. Kyllä sen näkee, että se Jollea vaivaa.
– Eihän vammalle voi mitään. Kun sitä jalkaa ei ole pystynyt simuloimaan mitenkään treeneissä. Nyt hän veti 2-3 viikkoa aika täyttä meidän mukana. Siitä se nilkka otti vähän jälkireaktiota ja nyt kestää taas hetken aikaa, että se palautuu siitä, Hradecky kertaa.
Seuran ilmoituksen mukaan Pohjanpalo on sivussa ainakin joitakin viikkoja. Hradecky uskoo, että hyökkääjä on jo hyvässä vauhdissa kohti paluuta.
– Näyttää jo paremmalta, mitä olen sieltä suunnalta kuullut. Danger Zone on tulossa takaisin, toivotaan että tulee tehokkaasti, Hradecky kertoo.
Kuntoutumisen jälkeen Pohjanpalolla on edessään kova taistelu pelipaikoista, sillä ensi kaudella Bundesliigaan lisäksi myös Mestarien liigassa pelaavan Leverkusenin hyökkäykseen on tunkua. Harjoituskaudella Pohjanpalo pelasi myös laiturin paikalla, mutta oikea pelipaikka löytyy Hradeckyn mukaan silti hyökkäyksestä. Kovimmiksi kilpailijoiksi Hradecky listaa Kevin Vollandin, Lucas Alarion ja kesällä PSG:stä siirtyneen Moussa Diabyn.
– Diaby, Volland ja Lucas Alario on ne, jotka hyökkäysvastuun tulee jakamaan. Volland nyt varmaan avaajana ja Alario on viime aikoina ollut se joka tulee vaihdosta sisään. Erityisiä pelaajia, mutta kyllä Jollella on joitain asioita jotka ovat jopa parempia kuin heillä.
– Laittaa itsensä kuntoon, niin varmasti tulee saamaan joitain minuutteja. Sitten pitää vaan iskeä niitä ”jollemaisia” hattutemppuja vartissa.
Entä kenellä Leverkusenin hyökkääjistä on vaikein laukaus torjuttavaksi?
– Jos ei vaikein, niin Jollella on ainakin kovin. Jumalauta se lätkäisee, sillä kaverilla on voimaa kuin hevosella. (Kai) Havertz pitää totta kai mainita, fiksu viimeistelijä. Volland on kova pyssy ja Alario on kyllä kanssa aika kärjessä. Kyllä ne kärkipelaajat ovat niitä, joita vastaan on vähiten mielellään siellä maalissa, Hradecky kertoo.
Kuuntele Bundes-Luke-podcastin ensimmäinen jakso tästä.
Bundesliigakausi 2019-20 käynnistyy Viasatin kanavilla ja Viaplayssa perjantaina 16.8.klo 21.20 avausottelulla Bayern München – Hertha Berlin. Leverkusen – Paderborn näkyy Viaplayssa lauantaina klo 16.20. Viasat näyttää 3-6 ottelua Bundesliigaa per ottelukierros, kaikki pelit näkyvät suorana Viaplayssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon