Näkökulma: HJK:n kaudesta tulossa pohjaan palanut pannukakku – nyt tarvitaan taikatemppuja
Kuva: Juha Tamminen
HJK on ulkona Euroopasta. Sinänsä karsiutuminen Eurooppa-liigan kolmannelta karsintakierrokselta ei ole välttämättä valtaisa pettymys, mutta torstainen tulos Rigaa vastaan sitä toden totta oli.
Riga oli pudottanut Puolan mestarin ennen HJK:n kohtaamista. Se kertoo joukkueen tasosta ainakin sen, ettei mistään heittopussista ollut kysymys. Riga oli todella vahva erikoistilannejoukkue, joka pelasi suoraviivaista ja yksinkertaista jalkapalloa. HJK ei pystynyt pelaamaan vahvuuksillaan Rigaa vastaan, ja siksi se putosi.
Ilmassa leijuu kuitenkin iso mutta. Nimittäin HJK:lla oli kyllä saumat jatkopaikkaan ja Eurooppa-liigan playoff-kierrokselle. Sillä oli pelkästään jo arpaonnen puolesta siihen hyvä sauma. Riga ei missään nimessä ollut kolmannen kierroksen kovimpia mahdollisia vastustajia.
Pelillisesti HJK:lla oli ehdottomasti saumat, mutta se ei ollut valmis voittamaan. Tulos kertoi totuuden, mutta HJK:n kannalta jäi varmasti paljon jossiteltavaa.
[readmore from=HJK]
Siinä piileekin HJK:n loppukauden vaara. Mikäli HJK jossittelee hetkenkin liian pitkään sitä, minkälaisen mahdollisuuden he jättivät käyttämättä Rigaa vastaan, on koko kaudesta tulossa pannukakku. Veikkausliigan mestaruustaisto on todella tasainen, eikä yhdelläkään joukkueella ole varaa haaveiluun tai jossitteluun.
HJK mitataan nyt toden teolla, kuten myös päävalmentaja Toni Koskela. Koskelan täytyy motivoida joukkue pelaamaan kolmen päivän päästä KPV:tä vastaan Kokkolan keskuskentällä. Siihen vaaditaan Koskelalta todella laadukasta ihmisjohtamista, ellei jopa taikatemppuja. Täytyy muistaa, että HJK:n tilanne on se, että vain kolme pistettä kelpaavat.
Pahimmassa tapauksessa HJK:n jossittelu voi johtaa jopa siihen, ettei ensi kaudella tarvitse pelata Euroopassa ollenkaan. Se olisi jo sen luokan pohjaan palanut pannukakku, että sitä tuskin kukaan olisi osannut odottaa kauden alkaessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä