Teemu Pukki janosi hattutemppua toisen maalinsa jälkeen: ”En ole varma, yritinkö edes syöttää”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien hyökkääjästä Teemu Pukista tuli ensimmäinen suomalainen hattutemppusankari Valioliigassa sitten Mikael Forssellin, kun hän iski lauantaina Norwichin jokaisen maalin 3-1-voitossa Newcastlea vastaan.
Norwichin pelaaja on viimeksi tehnyt hattutempun Valioliigassa syyskuussa 1993, jolloin Efan Ekoku rokotti Evertonia kolmesti.
Viime kaudella Englannin Mestaruussarjan maalipörssin voittanut Pukki, 29, jakaa parhaillaan Valioliigan maalitilaston kärkisijan Manchester Cityn Raheem Sterlingin kanssa. Kummallakin on kahden ottelun jälkeen kasassa neljä osumaa.
Mestaruussarjassa Pukki tykitti 29 maalia, mutta kolmeen osumaan kertaheitolla hän ei ikinä yltänyt. Lauantain hattutemppu oli siis Pukin ensimmäinen Englannin kentillä ja siten Norwichissa, jonne hän siirtyi viime kesänä ilmaiseksi tanskalaisesta Brøndbystä.
– Ensimmäinen hattutemppuni Norwichin paidassa. Olen todella iloinen siitä ja kolmesta pisteestä, niitä varten tulimme tänään (lauantaina), kommentoi Pukki Pink Unin mukaan voiton jälkeen.
Hän myönsi, että hattutemppu hiipi mieleen jo toisen osuman jälkeen.
– Viime kaudella tein monessa ottelussa kaksi maalia, mutten ikinä saanut kolmatta, joten sitä olen yrittänyt.
– Muistaakseni varastin pallon (joukkuekaveri) Toddilta (Cantwell). En ole varma, yritinkö edes syöttää. Halusin vain tehdä kolmannen.
– Tämä on mahtava alku meille ja minulle henkilökohtaisesti, joten voin olla iloinen siitä. Ensi viikolla on iso ottelu (kotikentällä Chelsea vastaan), joten voimme ottaa tästä monia positiivisia asioita mukaan ensi peliin.
Pukin ensimmäinen osuma lauantaina oli kertakaikkisen kaunis. Hän painoi pallon volleylla sisään suoraan ilmasta. Newcastlen maalivahti Martin Dúbravka sai näppejään vedon tielle, muttei kyennyt pysäyttämään voimakasta laukausta. Pukilta kysyttiin, oliko se hänen paras maalinsa Norwichin väreissä.
– Luultavasti. Olin itsekin hieman yllättynyt, mutta sain mahtavan vedon aikaiseksi, ja se oli loistava maali. Luultavasti parhaani pitkään aikaan.
Hätä ei ole tämän näköinen! Pukin maalit katsottavissa täällä!
#Valioliiga #PukkiParty viafree.fi/urheilu/maalip…
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle

- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”