Vahvistus: Ilves teki huippuhankinnan – maajoukkuepuolustaja Janne Saksela siirtyy Tampereelle
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Ilves on tehnyt ison pelaajahankinnan. Suomen A-maajoukkueestakin tuttu laitapuolustaja Janne Saksela siirtyy veikkausliigaseuraan puolitoistavuotisella sopimuksella hollantilaisen Sparta Rotterdamin riveistä.
Saksela, 26, ehti nousta Rotterdamin avainmiehistöön ennen hänen vakavaa polvivammaansa vuonna 2017. Pitkän sairasloman jälkeen Saksela kuitenkin palasi Rotterdamin rinkiin ja auttoi joukkueensa viime kaudella takaisin Hollannin pääsarjaan. Suomalaispuolustajan sopimusta ei kuitenkaan jatkettu.
Saksela, joka osaa pelata sekä laitapuolustajana että keskikentällä, kutsuttiin viimeksi Huuhkajiin marraskuussa 2018 Kasojen liiga -otteluita varten. Hän paljasti saaneensa sopimustarjouksia myös muualta Suomesta sekä ulkomailta.
– Pari loukkaantumista varjosti aikaani Hollannissa. Muuten viihdyin oikein hyvin. Aina kun olin kunnossa, niin sain peliaikaa ja matsit sujuivat. Futiskausi loppui siellä pari kuukautta sitten, Saksela kertoo Ilveksen nettisivuilla.
– Olen nyt harjoitellut Helsingissä omatoimisesti ja fysiikkavalmentajan kanssa. Oikeastaan koko kesän kävin sopimusneuvotteluja eri suuntiin, joten senkin takia oli tärkeää pitää itsensä kunnossa ja valmiina.
– Ilves on tällä hetkellä Suomen paras joukkue. Sellaista ei voi noin vain ohittaa. Tunnen Jallun (Wiss) entuudestaan nuorisomaajoukkueesta ja kävin hänen kanssaan antoisan keskustelun. Kun harkitsin vaihtoehtojani Suomessa, Ilveksestä tuli hyvä fiilis, Saksela vahvistaa.
– Odotan innolla pelejä Ilveksessä. Annan kaikkeni sen eteen, että otamme Veikkausliiga-mestaruuden tällä ja seuraavallakin kaudella.
Sakselan siirto on täysin sinetöity, joten joukkueen huippuhankinta on käytettävissä jo sunnuntain veikkausliigaottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan.
LUE MYÖS:
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi