Veikkausliigassa havahduttiin tammikuussa luotuun farssiin – ”Miten edes mahdollista että tällänen hyväksytty?”
Kuva: Juha Tamminen
Kun eilinen Ilves-HIFK -ottelu saatiin pelattua, oli Veikkausliigassa juhlan paikka. Jo toisen kerran tällä kaudella sarjan kaikilla 12 joukkueella on sama määrä otteluita pelattuna. Edellisen kerran moinen ihme oli koettu viime perjantaina. Edistys on melkoinen, sillä kaudella 2018 kaikilla joukkueilla oli yhtä monta ottelua pelattuna ensimmäisen kerran vasta syyskuussa.
Kehitys on toki looginen Veikkausliigan sarjajärjestelmäreformin takia. Sarjassa pelataan ensin 22 kierroksen runkosarja, jonka jälkeen joukkueet jaetaan kahtia ylempään ja alempaan loppusarjaan. Runkosarjan päätöskierros pelataan tulevana viikonloppuna.
Päätöskierroksen ongelmana vain on se, ettei sitä pelata samalla kellonlyömällä, eikä edes samana päivänä. Tilanne on kansainvälisessä katsannossa jota kuinkin ennenkuulumaton, sillä käytännössä kaikkialla viimeinen – ja yleensä myös toiseksi viimeinen – kierros pelataan jokaisella pelipaikkakunnalla samaan aikaan. Aivan samoin menetellään myös arvoturnausten ratkaisukierroksella, jos joukkuemäärä vain on parillinen. Toki nytkin loppusarjojen päätöskierrokset pelataan samaan aikaan, mutta kaiken järjen mukaan käytännön pitäisi koskea myös runkosarjaa, jossa on myös isot panokset.
Ongelmaan havahtui tiistaina KuPS:n kapteeni Petteri Pennanen, joka kuvaili eri aikoihin pelattavaa runkosarjan päätöskierrosta farssiksi.
– Nyt vasta osu silmiin, että Veikkausliigan runkosarjan viimeiset pelit ei ole samaan aikaan tai edes samana päivänä. Miten edes mahdollista että tällänen hyväksytty, Pennanen kysyy aiheellisesti twiitissään.
Nyt vasta osu silmiin, että #Veikkausliiga runkosarjan viimeiset pelit ei ole samaan aikaan tai edes samana päivänä. Miten edes mahdollista että tällänen hyväksytty? #farssi
Näistä asetelmista päätöskierrokselle
Kuten Pennanen totesi, mahdollistaa ei-samanaikainen pelaaminen joissain otteluissa taktikoinnin. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että loppusarjoihin lähdetään runkosarjan pisteistä, joten jokainen piste voi olla arvokas. Toisaalta jännitys tiivistyy viikonloppuna nimen omaan sarjan keskivaiheille, joilla jako kahtia tehdään. Ylemmän loppusarjan sijoilta 4-6 pääsee varmuudella mukaan kauden päätteeksi pelattaviin europlayoffeihin, kun taas alemman loppusarjan kolmonen ei sinne missään tapauksessa selviä. On siis huomattavasti tärkeämpää varmistella paikkaa yläloppusarjassa kuin ottaa riski lisäpisteistä ja pudota pahimmassa tapauksessa alaloppusarjaan. Otteluohjelma suosii etenkin IFK Mariehamnia. Runkosarjan päätöskierros käynnistyy ottelulla KPV-Honka. Honka on jo lähes varma yläloppusarjaan pääsijä, mutta tasapelillä se sinetöisi lopullisesti paikkansa kuuden parhaan joukossa. Tosin haastajasarjaankin Honka pullahtaisi vain, jos se kärsisi Kokkolassa murskatappion, IFK Mariehamn voittaisi FC Lahden ja SJK ottaisi KuPS:sta suurinumeroisen voiton. Hongan maaliero kun on seitsemän maalia parempi kuin SJK:lla. Ottelussa SJK-KuPS paineet ovat seinäjokisilla. Selvitäkseen yläloppusarjaan SJK:n on pakko kukistaa KuPS, ja toivottava myöhemmin FC Lahden voittoa IFK Mariehamnista, tai näiden joukkueiden keskinäistä tasapeliä. Maarianhaminalaisten maaliero on sen verran parempi, että sitä SJK ei kiinni kuro. SJK:n maaliero on tällä hetkellä neljä maalia pakkasella, ja lahtelaisten seitsemän. Jos SJK siis voittaisi KuPS:n 1-0, pääsisi se yläloppusarjaan, JOS IFK Mariehamn ei voita sunnuntaina tai JOS FC Lahti voittaa pelin korkeintaan kolmella maalilla. KuPS ei voi enää runkosarjaa voittaa, mutta mestaruustaistelussa pisteet ovat sille luonnollisesti kullanarvoiset. Ehkä hieman paradoksaalisestikin KuPS pelaa yläloppusarjan päätöskierroksella kotona, jos se on runkosarjan kolmas, ja vieraissa, jos se on kakkonen. Kierroksen ehdoton huippuottelu on Tammelassa pelattava Ilves-Inter. Kärkikaksikko pelaa ”suorassa finaalissa” runkosarjan voitosta, ja petaa vahvasti asetelmia mestaruustaistelun maalisuoralle. Mikäli KuPS ei hae Seinäjoelta täyttä pistepottia, kohtaavat Ilves ja Inter uudestaan vasta sarjan päätöskierroksella 19. lokakuuta. Taistelussa runkosarjan voitosta Ilvekselle riittää tasapelikin, mutta Inter nousee ykköseksi vierasvoitolla. Vastakkain on myös sarjan paras puolustus (Ilves) ja tehokkain hyökkäys (Inter), joten asetelmat ovat erittäin kiehtovat. Ottelun panos on merkityksellinen sikälikin, että runkosarjan voittaja pelaa päätöskierroksella runkosarjan kakkosta vastaan kotikentällään. Samaan aikaan pelataan myös ottelu VPS-HIFK. Vaasalaisille jokainen piste on kullankallis taistelussa putoamista vastaan. HIFK puolestaan saa valmistautua tiistaisen pettymyksen jälkeen alaloppusarjaan, sillä sen mahdollisuudet yläloppusarjaan ovat alle promillen luokkaa. Tähtirintojen nousu yläloppusarjaan edellyttäisi Vaasasta vähintään kahdeksan maalin voittoa, SJK:n tappiota ja Lahti-IFK Mariehamnin tasapeliä. Stadin derbyt ovat siis tämän kauden osalta pelattu. [readmore from=Veikkausliiga] Sunnuntain trilleri on ottelu FC Lahti-IFK Mariehamn, jota ylempänä jo sivuttiinkin. Mikäli SJK ei voita lauantaina KuPS:ia, riittää IFK Mariehamnille yläloppusarjaan tasapelikin. Jos taas SJK voittaa, selviytyy tästä ottelusta mitalikahinoihin vain voittaja, jos sekään. SJK:n voitettua oman pelinsä FC Lahti olisi todella ahtaalla, sillä silloin siltä vaaditaan runsasmaalista voittoa. Tappiolla tai tasapelillä Lahti jää vääjäämättä haastajasarjaan. IFK Mariehamn menee voitolla kuuden sakkiin käytännössä varmasti. Päätösottelu HJK-RoPS ei ole sarjasijoitusten kannalta erityisen merkityksellinen, mutta luonnollisesti molemmat kaipaavat kipeästi lisäpisteitä. HJK taistelussa mitalisijoista ja jopa mestaruudesta, ja RoPS kamppailussa putoamista vastaan. Toki RoPS:lla on myös europlayoffit haarukassa, varsinkin, jos Suomen Cupin voittanut Ilves sijoittuu sarjassa kolmen parhaan joukkoon. RoPS:lla on myös pieni mahdollisuus yhteen lisäkotipeliin haastajasarjassa, jos VPS kukistaa HIFK:n ja RoPS kaataa Helsingissä Klubin. Tällöin vertailtaisiin HIFK:n ja RoPS:n välisiä maalieroja (HIFK:lla nyt kolmen maalin etu). Lauantai: 15.00 KPV-Honka 16.00 SJK-KuPS 17.00 Ilves-Inter 17.00 VPS-HIFK Sunnuntai: 17.00 FC Lahti-IFK Mariehamn 17.00 HJK-RoPS Loppusarjojen ottelukaavioihin voi tutustua tarkemmin täällä.LUE MYÖS:
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi