Suomalaista jalkapalloväkeä ovat puhuttaneet futisikoni Jari Litmasen Qatarin vuoden 2022 MM-turnauksen järjestelyjä ylistäneet kommentit. ”Kuningas” Litmasen lausunnoista nousi suuri kohu, ja Litmasen lähtöä ”kisojen mannekiiniksi” on paheksuttu niin sosiaalisessa mediassa kuin vaikkapa Ylen Jälkihiessä.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kommentoi tapausta Ilta-Sanomille, ja muistutti, ettei Palloliitolla ollut mitään roolia Litmasen matkassa Qatariin. Lahti korostaa, että Litmanen antoi lausuntojaan yksityishenkilönä. IS:n koko jutun voi lukea täältä.

- Jari ei millään tavalla edustanut Palloliittoa matkallaan. Hän on yksityishenkilö, enkä voi liiton puheenjohtajana lähteä kommentoimaan hänen valintojaan, Ari Lahti totesi Ilta-Sanomille.

Lahti ei usko, että Litmasen puheista olisi Palloliitolle mainehaittaa.

- Uskon, että niin media kuin asiasta kiinnostunut yleisökin ymmärtävät, että kyse on Jarista yksityishenkilönä. Liitto on eri instanssi. Minä tai Marco Casagrande annamme liiton viralliset kannat eri asioihin. Toivon, että nämä asiat osataan pitää erillään.

Palloliittoakin on Qatariin liityvistä asioista kritisoitu, sillä Suomen miesten A-maajoukkue järjesti viime tammikuussa harjoitusleirinsä juuri Qatarissa. Suurta huomiota asia sai varsinkin silloin, kun HJK:n Riku Riski kieltäytyi lähtemästä mukaan matkalle eettisistä syistä.

Ari Lahti otti Riski-kohun tiimoilta yhteyttä Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallioon, ja pyysi yhdessä neuvoja Suomen urheilun eettiseltä keskukselta Qatarin tapaisiin tilanteisiin.

- Suek teki näiden pohjalta periaatteet, joita pyrimme noudattamaan. Otamme ne erittäin vakavasti, Lahti kertoo.

[readmore from=Litmanen-Jari]

Lahti on korostanut, ettei usko boikotin voimaan, vaan eettisiä asioita pyritään edistämään dialogin kautta. Niinpä Qatar on edelleen yksi vaihtoehto, kun Huuhkajien ensi tammikuun harjoitusleiriä suunnitellaan.

- Qatar on yksi vaihtoehto muiden joukossa. Harkitsemme asiaa kokonaisvaltaisesti ja otamme Suekin kannanoton huomioon.

– Meidän pitää myös huomioida urheilullinen puoli. Esimerkiksi Ruotsi on menossa Qatariin. Meidän täytyy varmistaa, että saamme kovia otteluja leirin ajalle, Lahti lisää.