PSG:n valmentaja ei usko fanien Neymar-vihan laantuvan: ”Hänen on kestettävä se”
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germainin päävalmentaja Thomas Tuchel myöntää, että joukkueen tähtihyökkääjä Neymar teki kesällä kaikkensa palatakseen entiseen seuraansa Barcelonaan.
Neymar, 27, teki työnantajalleen selväksi, että haluaa palata Barcelonaan. Seurat neuvottelivat brassitähden siirrosta, mutta kaupan ehdoista ei päästy sopuun, joten hän jäi Pariisiin.
Viime lauantaina Neymar pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa PSG:n paidassa loukkaantumisensa ja kesän mittavan siirtosaagan jälkeen. Pariisilaisyleisö otti joukkueensa ykköstähden vastaan vihellyksin ja buuauksin. Katsomossa oli myös banderolleja, joihin oli kirjoitettu loukkaavia viestejä Neymarille.
PSG voitti ottelun Neymarin tehtyä 92. minuutilla pelin ainoan maalin taiturimaisella saksipotkulla. Osa yleisöstä riemuitsi, mutta valtaosa osoitti vielä maalin jälkeenkin mieltään Neymaria kohtaan.
Tuchel sanoo ymmärtävänsä kannattajien reaktion, mutta hänen mukaansa Neymar on käyttäytynyt malliammattilaisen tavoin.
– Hän ei halunnut olla täällä. Hän teki kaikkensa [jättääkseen seuran]. Se ei auttanut hänen suosiotaan, kommentoi Tuchel DAZN:lle.
– Sen (kannattajien vihan) huomaa, ja minä ymmärrän, jos kannattajat ovat – jopa ikuisesti – vihaisia.
– Joka tapauksessa on myös minun, valmentajan, ja hänen, pelaajan, välinen suhde. Siinä ei tullut ikinä katkoa tai eroa. Siksi minun oli helppo antaa hänen pelata. Hän on aina harjoitellut ammattimaisesti. Uskon, että se päätös (peluuttaa Neymaria) oli helpotus hänelle, vaikka hän toivoikin muuta.
– On vain keskityttävä tehtävään. Urheilijana ei voi oikein ajatella mitään muuta. On annettava kaikkensa. Hän on nälkäinen ja kilpailuhenkinen kaveri, joka haluaa aina voittaa.
– Hänen on nyt kestettävä se (fanien buuaukset ja vihellykset), niin se menee. Hänen on päästävä siitä yli, meidän kaikkien on päästävä siitä yli kotipeleissä. Se on parasta hyväksyä.
PSG aloittaa tänään, keskiviikkona, urakkansa Mestarien liigan lohkovaiheessa kotiottelulla Real Madridia vastaan. Neymar ei saa pelata ottelussa, vaikka Euroopan jalkapalloliitto Uefa lyhensikin hänen pelikieltoaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä