Suomen miesten maajoukkue isännöi tänään, torstaina, Kreikkaa EM-karsintojen viidennessä ottelussaan.

Ratinan stadionilla Tampereella pelattavaan otteluun lähdetään Huuhkajien kannalta kutkuttavasta tilanteesta. Suomi on yhdeksällä pisteellään lohkossa toisena voitettuaan kolme peliä ja hävittyään lohkokärki Italialle.

Kreikka on huomattavasti kriittisemmässä tilanteessa koottuaan neljästä ottelusta yhtä monta pistettä. Suomen ja Kreikan väliin taulukossa mahtuu vielä kuuden pisteen Armenia, joka pelaa tänään Italiaa vastaan.

Huuhkajien vastustaja on saapunut Tampereelle uuden päävalmentajan johdolla. Joukkueiden viimeksi kohdatessa Kreikan peräsimessä oli vielä Ángelos Anastasiádis, mutta heinäkuussa hänen tilalleen tuli hollantilainen John van ‘t Schip, jolle ottelu Huuhkajia vastaan on hänen ensiesiintymisensä vastustajan penkin päässä.

Van ’t Schip kertoi lehdistötilaisuudessa odottavansa vaikeaa ottelua.

– Odotan todella tiukkaa ottelua, koska Suomi pelaa kotiyleisönsä edessä. Meille tämä on tärkeä ottelu, sillä yritämme pysyä mukana kilpailussa paikasta EM-kisoihin. Molemmat joukkueet taistelevat tärkeästä voitosta. Suomi ottaa askeleen lähemmäs, jos se voittaa, mutta me voimme kuroa eroa kiinni, jos saamme kolme pistettä. Pelissä on paljon.

Kreikan maajoukkueluotsi ei ole toiminut pestissään kauan, mutta hän tietää, kuka on Suomen joukkueen tämän hetken kuumin pelaaja. Norwichin hyökkääjä Teemu Pukki on aloittanut kautensa Englannin Valioliigassa tekemällä neljään otteluun yhteensä viisi maalia.

– Tiedän hänen vahvuutensa, mutta vielä tärkeämpää on, että puolustajamme tietävät hänen vahvuutensa. Minä en pelaa! Olemme ohjeistaneet pelaajiamme ja olemme nähneet kuvamateriaalia Suomen pelaajista, mukaan lukien Pukista. Me tiedämme, että hän on hyvässä vireessä. Yritämme pitää hänet kurissa.

Van ’t Schipin mukaan hänen ensimmäiset viikkonsa Kreikan käskyttäjänä ovat sujuneet hyvin.

– Olen työskennellyt apulaisteni, Takis Fyssasin ja Kostas Konstantinidisin, kanssa nyt kuukauden. Olemme seuranneet monia otteluita ja pelaajia. Olemme valinneet [joukkueeseen] pelaajia, jotka ovat kunnossa ja saavat peliaikaa. Tietysti aina tulee poikkeuksia, mutta se on valmentajan päätös. Tilanne ei ole helppo, muutoin en istuisi tässä.

– Harjoituksemme ovat olleet positiivisia. En ole huomannut mitään ongelmia. Meillä on hyvä energia ja olemme tehneet selkeästi selväksi, mitä haluamme. Me odotamme pelaajien antavan sata prosenttia positiivisen tuloksen eteen. On oltava ylpeä, jos pelaa maansa puolesta. Emme voi vaatia heiltä enempää. Uskon, että saavutamme hyvän tuloksen.

Ottelun alla on puhuttu paljon siitä, paljonko van ’t Schipin tuore nimitys on vaikuttanut siihen, miten Suomi ja Markku Kanervan valmennusryhmä ovat valmistautuneet koitokseen. Van ’t Schip muistutti, että hänelläkään ei ole ollut liikaa aikaa valmistautua Huuhkajien kohtaamiseen.

– Minäkään en ole nähnyt heidän pelaavan! Meillä on ideoita tätä ottelua varten työskenneltyämme tämän viikon joukkueen kanssa. Nyt meidän on toteutettava nuo ideat kentällä.

– Olemme näyttäneet pelaajille videoita asioista, joita he voivat kehittää. Esimerkiksi puolustuksen ja hyökkäyksen välinen tila oli monissa otteluissa liian iso. Ne ovat pieniä asioita, joita olemme käsitelleet. Olemme harjoitelleet vasta kaksi kertaa ennen tätä päivää, joten meidän on pitänyt selittää monia asioita juttelemalla pelaajille. Toivottavasti siitä on heille apua kentällä.

Lähde: Agonasport