Entinen Huuhkaja-pelaaja lopettaa pelaajauransa – ”On aika antaa tulevien tähtien loistaa”
Kuva: Juha Tamminen
Pekka Lagerblom pelasi sunnuntaina uransa viimeisen kotiottelun FC Lahden ja KPV:n välisessä Veikkausliigan toiseksi viimeisen kierroksen kamppailussa.
KPV voitti ottelun lopulta maalein 4-1.
Lagerblom julkaisi tunteikkaan viestin ottelun alla FC Lahden sosiaalisissa medioissa.
36-vuotias Lagerblom tiedotti muutama viikko sitten lopettavansa komean pelaajauransa kuluvaan kauteen. Lagerblom pelaa uransa viimeisen ottelun ensi viikonloppuna Veikkausliigan viimeisellä kierroksella, kun FC Lahti vierailee SJK:n isännöitävänä Seinäjoella.
– Muistan, kun ensimmäisen kerran astelin Urheilukeskuksen nurmelle. Sain kunnian toimia pallopoikana Lahden Reippaan SM-sarjamatsissa yhdessä joukkuetovereideni kanssa. Ja tekin olitte siellä. Se kerta meni jännittäessä ja tuskin muistan itse ottelusta mitään. Ikimuistoisinta 7-vuotiaalle olivat ne puoliajalla tarjotut perinteikkäät Hartwallin Jaffa ja hillomunkki, urallaan 12 kertaa Huuhkajien paidassa pelannut Lagerblom kirjoitti.
– 30 vuotta myöhemmin astelen samaiselle viheriölle viimeistä kertaa pelaajan roolissa. Taival on ollut pitkä, mutta huikea. Kaikki ne kokemukset nuoresta futarin alusta tähän päivään, kun päätän ammattilaisurani, ovat muokanneet ja rakentaneet minusta pala palalta tällaisen kuin nyt olen.
Lagerblom muisti viestissään myös FC Lahden kannattajia.
– Ja jälleen tunnen tiedän läsnäolonne taustalla. Olette olleet tärkeä osa taivaltani ja tulen aina vaalimaan lämmöllä niitä muistoja, joita tämä kaupunki ja te lahtelaiset olette minulle tuoneet. Iso kiitos kaikille teille. Hyvien ja huonojen hetkien aikoina olen saanut teiltä tukea ja kannustusta, olette innoittaneet minua yrittämään kovempaa, jaksamaan vaikeinakin aikoina ja luottamaan itseeni.
– On aika antaa tulevien tähtien loistaa tämän kaupungin yllä ja siirtyä seuraamaan ja nauttimaan rakkaasta jalkapallosta Teidän kanssanne. Kiitos kaikista yhteisistä vuosista, vilpittömin kiitoksin, Pekka.
Lähde: FC Lahden Twitter-tili
LUE MYÖS:
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
