IS: HJK:n päävalmentaja Toni Koskela hankkimassa kaksi entistä pelaajaansa
Kuva: Juha Tamminen
Kaksi Rovaniemen Palloseurassa viime kaudella pelannutta pelaajaa ovat siirtymässä ensi kaudeksi HJK:hon, kertoo Ilta-Sanomat. IS:n tietojen mukaan keskikenttäpelaaja Lucas Lingman, 21, ja espanjalaismaalivahti Antonio Regüero, 37, ovat solmimassa sopimukset Suomen rahakkaimman seuran kanssa.
Lingman siirtyi RoPS:n riveihin juuri HJK:sta kaudeksi 2018. Hongan kasvatti sai uudessa ympäristössä runsaasti sitä mitä kaipasikin: vastuuta. HJK:n nykyisen päävalmentajan Toni Koskelan alaisuudessa Lingman nousi Veikkausliigan valovoimaisimpien nuorten pelaajien joukkoon ja sai vihdoin kunnon sauman todistaa kykynsä pääsarjatasolla.
Hän siirtyi RoPS:aan juuri sen takia, ettei kokenut saaneensa mahdollisuutta Mika Lehkosuon alaisuudessa HJK:ssa.
IS:n tietojen mukaan RoPS saa Lingmanista ainakin viisinumeroisen siirtosumman, koska Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaajalla oli sopimus ainakin ensi kaudesta.
36-vuotias Koskela siirtyi Klubin pääkäskyttäjäksi jo toukokuun lopulla Lehkosuon saatua potkut. Ei olisi siis suuri yllätys, jos nuori valmentaja hankkisi tulevan kauden joukkueeseensa kaksi entistä luottopelaajaansa.
Regüero pelasi Rovaniemellä kaudesta 2016 lähtien ja nousi Napapiirillä joukkueen kapteeniksi ja samalla Veikkausliigan maalivahtieliittiin. Espanjalainen ilmoitti jo ennen kauden päättymistä jättävänsä RoPS:n.
Regüeron sopimus rovaniemeläisten kanssa päätttyi tähän kauteen, joten hän pystyisi siirtymään HJK:hon ilman siirtokorvausta.
HJK ilmoitti viime viikolla solmineensa sopimuksen Pohjois-Makedonian maajoukkueessa pelaavan Ferhan Hasanin, 29, kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva