IS: ”Toivon todella olevani väärässä” – Huuhkajien karsintatilanne nosti esiin Pasilan jakson vuosien takaa

Suomalainen jalkapalloilu eli tiistaina 15. lokakuuta ilon ja onnen päivää. Huuhkajien loisteliaan Armenia-voiton lisäksi Kreikka teki Suomelle palveluksen kaatamalla Bosnia ja Hertsegovinan iltaottelussa, joten historiallinen EM-kisapaikka on jo aivan käsien ulottuvilla. We Global Football –Twitter-tili arvioi Suomen kisapaikan todennäköisyydeksi jo huimat 99,32 prosenttia.
EM-kisapaikka voi varmistua 15. marraskuuta, kun Huuhkajat kohtaa kotikentällä Helsingissä Liechtensteinin. Voitto lilliputista veisi Suomen varmuudella EM-kisoihin. Se, että vastassa on juuri Liechtenstein, nosti kuitenkin nopeasti esiin muistot Ylen suositusta TV-sarjasta Pasila.
Marraskuussa 2011 Pasilassa sai ensiesityksensä jakso nimeltä ”Brasilian pojat”. Siinä juontaja Juhani Kontiovaara kertoi Huomenta ihmiset -ohjelmassa Suomen MM-kisaunelman kaatumisesta näin:
– Suomi oli voitossa kiinni aivan yliajan viimeiselle sekunnille asti, jolloin huonosti purettu Liechtensteinin kulmapotku pomppasi Suomen maalivahdin, puolustajan, toisen puolustajan, tuomarin ja lopulta maalin katolla istuneen huuhkajan kautta Suomen maaliin.
Ilta-Sanomat otti yhteyttä Pasilan käsikirjoittajaan ja ohjaajaan Atte Järviseen, ja kysyi tältä mielipidettä omasta ennustuksestaan.
- Ei mitään jäljittele, eihän Suomi ole hävinnyt Liechtensteinille! Soita minulle uudestaan sitten, kun Suomi on hävinnyt Liechtensteinille niin, että pallo on mennyt Huuhkajan kautta maaliin. Sitten tunnustan, että se on mennyt oikeaan, animaatiosarjan luoja totesi Ilta-Sanomille (IS:n koko juttu löytyy täältä).
Pasilan esittämä tilanne muistuttaa kivuliaasti vuonna 1997 pelattua Suomi-Unkari -ottelua, jonka tuskaisat loppuhetkien tapahtumat ovat luonnollisesti myös Järvisen muistissa.
[readmore from=Huuhkajat]
- Ei kai sitä jalkapallotuntemusta tarvita, että kansalliset traumat tuntee. Seuraan lajia ja toivon todella, että olen väärässä tässä ennustuksessani, Järvinen toteaa.
- Olen hyvin toiveikas ja toivon Huuhkajille (Liechtensteinia vastaan 4–0-voittoa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?