Real Madrid -kasvatin pätkäpesti Veikkausliigassa venyikin neljäksi kaudeksi – ”Rovaniemi valtasi minut nopeasti”

Espanjalaismaalivahti Antonio Reguero on ollut viime vuosien ajan yksi Veikkausliigan kiistatta parhaista veräjänvartijoista. Niin myös tällä kaudella, jolla hän on torjunut RoPS:lle monia sarjapisteitä, auttaen pitämään viime kauden hopeamitalistin pääsarjatasolla. Regueron johtajan ominaisuuksiakin napapiirillä arvostetaan, sillä hän on kantanut RoPS:ssa myös kapteenin nauhaa.
Reguero on Real Madridin kasvatti, jonka kansainvälinen pelaajaura oli keväällä 2016 päättymässä. Hän oli irtisanonut sopimuksensa skotlantilaisen Kilmarnockin kanssa ja muuttanut takaisin Espanjaan. Edessä oli kuitenkin vielä yksi eksoottinen haaste, kun Regueron agentti ehdotti hänelle työpaikkaa Suomen Lapista.
Alun perin Regueron pestin piti kestää vain kolme kuukautta. RoPS:n silloiset maalivahdit Ricardo Friedrich ja Tyler Back kärsivät loukkaantumisista, ja espanjalaisen oli määrä toimia hätäapuna toipilaille. Regueron taivutteli Rovaniemelle RoPS:n silloinen päävalmentaja Juha Malinen.
– Aluksi olin varma, että en lähde. Minun urani ulkomailla on ohitse ja nyt pysyn kotona. Mutta samalla RoPS pelasi kyseisellä kaudella Eurooppaliigaa, ja puhelimessa Juha Malinen vakuutti minun olevan heidän profiiliinsa sopiva maalivahti. Hän käytännössä lupasi paikan avauksessa, Reguero kertoo RoPS:n kotisivujen haastattelussa.
Alun perin Regueron piti palata Espanjaan vielä samana kesänä, mutta lopulta kolme kuukautta venyi neljäksi veikkausliigakaudeksi. Tulevan vaimon kanssa suunniteltuja häitä lykättiin pariinkin otteeseen, ja lopulta naimisiin mentiin talvella 2018.
– Halusin katsoa tämän projektin loppuun saakka, Reguero toteaa.
Nyt Regueron RoPS-ura on yhtä ottelua vaille paketissa. Uudet haasteet odottavat, mutta kenties Regueron osaamisesta saadaan nauttia napapiirillä jatkossakin. Reguero on nimittäin innostunut valmennustyöstä ja hän on valmentanut myös RoPS:n B-poikia. Miehellä on oma maalivahtiakatemia myös kotikaupungissaan Madridissa.
– Junioreiden kanssa työskentely on itselleni tärkeää ja samalla vastapainoa omalle pelaamiselle. Joka päivä olen saanut palata kotiin tyytyväisenä siitä, kuinka hyvin pojat ovat ottaneet oppimansa vastaan, 37-vuotias torjuja kertoo.
[readmore from=Reguero-Antonio]
Regueron perheeseen syntyi alkusyksystä ensimmäinen poikalapsi, jonka papereissa tulee ikuisesti lukemaan syntymäkaupunkina Rovaniemi. Rovaniemi on jättänyt niin hyvät muistot, että kaupunkia halutaan tulevaisuudessa esitellä myös jälkeläiselle.
– Saavuttuani tänne neljä vuotta sitten, en tiennyt mitä odottaa. Nopeasti Rovaniemi valtasi minut. Tämä on ystävällinen kaupunki, joka tuntui välittömästi kodilta, Reguero sanoo.
– Kun Marco vanhenee, haluamme näyttää tämän kaiken myös hänelle. Tammikuiset pakkaset, kun ympärillä on pelkkää valkeaa sekä Lapin valoisat kesät, jolloin päivää ei voi erottaa yöstä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä