Huuhkajien huoltajalegenda Gunnar Yliharju, 79, yllättyi kutsusta Linnan juhliin – näin tapaaminen sujui Sauli Niinistön kanssa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallomaajoukkueen pitkäaikainen huoltaja Gunnar Yliharju vieraili tiistaina Huuhkajien torijuhlien yhteydessä studion haastateltavana.
79-vuotias huoltajalegenda nousi julkisuuteen viime viikolla, kun hän kertoi Ylen haastattelussa, että hän ”voisi tyytyväisin mielin lähteä tästä maailmasta”, mikäli EM-kisapaikka saataisiin saavutettua.
Loppu onkin historiaa, sillä Suomi kukisti perjantaina Liechtensteinin maalein 3-0, varmistaen samalla paikkansa ensi kesän arvokisoissa. Ottelun jälkeen Huuhkajien pelaajat kävivät halaamassa Yliharjua, mutta myös presidentti Sauli Niinistö yllätti entisen huoltajan ikimuistoisella tavalla.
– Tasavallan presidentti näki minut ja tuli heti tervehtimään. Sen jälkeen hän sanoi minulle, että tule tähän sisälle, että minulla on sinulle kirje. Sanoin sitten siihen, että aijaa, että sitä asiaa ei voi puhua, että on laitettu oikein paperille.
– En ymmärtänyt sen kirjeen sisältöä vasta ennen kuin vähän maamme-laulua, kun menin paikalleni istumaan kavereiden viereen, ja sanoin, että pitää katsoa, mitä tämä kirje sisältää. Sitten sieltä tulikin tällainen yllätys. Ymmärsin vasta myöhemmin, että sain sen jo ennen ottelua. Eli presidentti oli ilmeisesti ajatellut, että meni miten meni, niin pääsen kuitenkin paikalle. Se oli uskomaton yllätys, Yliharju kiitteli Nelosen tv-lähetyksessä.
”Gunu” lempinimellä tunnettu Yliharju on todellakin kutsunsa ansainnut. Hän toimi Suomen miesten ja nuorten maajoukkueissa huoltajana yli 1000:ssa ottelussa.
LUE MYÖS:
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”