Viasat: Huuhkajien veljesparilla ainutlaatuinen peli tappiosta huolimatta: ”Asia, mistä ei osannut ikinä unelmoida – kiitos vanhemmille”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien keskuspuolustuksessa nähtiin maanantaina Kreikkaa vastaan veljespari. Leo ja Sauli Väisänen pelasivat ensimmäistä kertaa yhdessä sitten pihapelien. Kreikka otti kotonaan 2-1-voiton EM-karsintojen päätösottelussa.
Sauli Väisänen, 25, on kuulunut jo pidemmän aikaa A-maajoukkueen rinkiin. Viimeisten karsintojen aikana myös Saulin pikkuveli Leo Väisänen, 22, on noussut mukaan Huuhkajiin. Sauli edustaa seuratasolla Serie B:ssä Chievoa ja Leo pelaa Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Den Boschissa.
Veljekset pelasivat ensimmäistä kertaa yhdessä, jos ei pihapelejä lasketa.
– Ei olla aiemmin pelattu, kun Leo on niin nuori vielä. No pihapeleissä ollaan pelattu paljon yhdessä.
– Se oli ehkä aikanaan sellainen asia, mistä ei osannut edes ikinä unelmoida. Toki nyt kun ollaan oltu yhdessä maajoukkueessa, niin se on ollut tavallaan lähempänä. Broidi näytti tänään, että on mies paikallaan, Sauli Väisänen kertoi Viasatin haastattelussa.
Leo Väisäselle kyseessä oli ensimmäinen kerta Huuhkajien avauskokoonpanossa kilpailullisessa ottelussa. Nuorempi Väisänen jätti itsestään kohtalaisen hyvän kuvan. Toppariparilla oli varsinkin ensimmäisellä puoliajalla peli hyvin hallussa. Toisella puoliajalla Suomen puolustuksella oli suurempia vaikeuksia puolustaa boksia.
– Molemmat hoiti sillä tavalla, ettei tarvinnut kauheasti paikkailla toista. Olin aina valmis paikkaamaan, mutta Leo hoiti hommat niin hyvin, ettei tarvinnut paikkailla. Kiitos vanhemmille hyvistä geeneistä, Sauli kommentoi.
– Henkilökohtaisesti oli kiva päästä pelaamaan. Ensimmäinen puoliaika oli aika hyvin hallussa, pystyimme pitämään palloa ja pitämään Kreikka vaarallisimmalta paikoilta pois. Toisella puoliajalla vähän kunto ehkä sitten heikkeni, Leo kommentoi peliä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana