Lumiukoksi pukeutunut Valioliiga-hyökkääjä ajoi ökyautollaan puutarhaan ja törmäsi jätekatokseen – poistui paikalta pahoittelematta
Kuva: Getty Images
West Hamin hyökkääjä Michail Antonio ajoi joulupäivänä tieltä ulos ja erään perheen puutarhaan.
Antonio, 29, oli pukeutuneena lumiukoksi, kun hän törmäsi Lamborghini-merkkisellä urheiluautollaan Rosinan perheen jätekatokseen Lontoossa.
Kello oli noin 18.30, kun Kia Rosina kuuli ”valtavan pamauksen” kotinsa ulkopuolella.
– Illallinen oli lähes valmis, kun kuulin valtavan pamauksen ja koko talo tärisi. Ulkona on kaksi tiiliskivistä tehtyä jätekatosta, ja ne molemmat levisivät ympäriinsä, kertoi Rosina The Athleticille.
– Ensin luulin, että se oli linja-auto, koska pamaus oli niin kova. Katsoin ulos ja huusin äidilleni. Sitten menimme katsomaan, oliko auton kuljettaja kunnossa.
– Luulimme, että kuljettaja olisi loukkaantunut todella pahasti, koska se ei näyttänyt hyvältä. Hän (Antonio) oli hypännyt autosta pois lumiukon puvussaan, kun minä pääsin ulos. Olimme kaikki helpottuneita, kun tajusimme, että kukaan ei ollut loukkaantunut.
Rosinan äiti kertoi soittaneensa paikalle poliisin, ambulanssin ja palokunnan, koska he pelkäsivät, että savuava auto saattaisi räjähtää.
– Hän (Antonio) huusi puhelimessa jollekin, että on kunnossa. Hän sanoi jatkuvasti (puhelimeen) ”Älä sano minulle koko ajan, että olen tyhmä! Sinun pitäisi kysyä, olenko kunnossa”. Vaikutti siltä, että hänelle huudettiin.
Rosinan perheen mukaan Antonio poistui paikalta autossa olleiden matkustajien kanssa ilman, että pahoitteli tapahtunutta tai otti puheeksi aiheuttamansa vahingon korvaamista. Kukaan paikalla olleista ei tarvinnut sairaalahoitoa.
– Minulla ei ollut hajuakaan, kuka hän on. Hän ei juurikaan puhunut kenellekään, kun menin ulos. Hän tuli myöhemmin paikalle joidenkin ystäviensä kanssa, mutta he eivät tulleet pyytämään anteeksi. He tulivat vain katsomaan.
Daily Mailin mukaan Antonio haluaa kuitenkin ottaa perheeseen yhteyttä ja korvata aiheuttamansa tuhon.
Antonio lisäsi kuvia itsestään lumiukon asussa Instagram-tililleen ennen tapahtunutta. Tapaninpäivänä Antonio pelasi täydet minuutit ja syötti West Hamin ainoan maalin 1-2-tappiossa Crystal Palacea vastaan.
Nothing to see here.
Just West Ham's Michail Antonio climbing out of his crashed Lamborghini dressed as a snowman.
Just West Ham's Michail Antonio climbing out of his crashed Lamborghini dressed as a snowman.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti